Väylävirasto on päättänyt lähettää ensimmäisen jäänmurtajan Perämerelle Tornion, Kemin ja Oulun alueelle tulevana sunnuntaina. Jäänmurtaja Otso saapuu pohjoiseen tiistaina 13. joulukuuta ja aluksi se operoi Perämeren pohjoisosassa.
Kauden aloittamisesta kertoi Väylävirasto tiedotteessaan perjantaina.
– Talvi etenee, olemme asettaneet ensimmäiset avustusrajoitukset myös Oulun satamaan johtaville väylille, sanoo Väyläviraston merenkulkuyksikön päällikkö ja vesiliikennejohtaja Jarkko Toivola tiedotteessa.
Jäänmurtaja-avustusta annetaan vain aluksille, jotka täyttävät Väyläviraston kyseiseen satamaan liikennöiville aluksille asettamat avustusrajoitukset.