Avi Heikkinen – Aapo Kukko: Ethän kuole ennen minua. Pokuto.
Sami Nyyssölä: Ilmastopakolaisen käsikirja. Pokuto.
JP Ahonen: Belzebubs Vol. II – Kuolema kuittaa univelat. Kustannusosakeyhtiö Kumiorava.
Avi Heikkisen ja Aapo Kukon yhteistyö Ethän kuole ennen minua on neljästä sarjakuvanovellista rakentuva kokoelma, jonka sitoo yhteen isyyden teema. Novellien viritys vaihtelee psykologisesta, painajaismaisesta kauhusta aina syvästi koskettavaan surumielisyyteen.
Osasta tarinoita on tehty lyhytelokuva ennen kuin ne päätyivät sarjakuvan muotoon. Elokuvallisuus näkyy kerronnassa, muttei millään muotoa häiritsevästi: ovathan molemmat taiteenlajit lähisukulaisia. Tekijät käyttävät taiten myös lähes sanatonta kerrontaa, kuten novellissa Isä meidän.
Ethän kuole ennen minua -kirjan tarinat hyödyntävät paikoin yliluonnollista, realismista ponnistetaan kuitenkin alun perin liikkeelle. Tuo arjen lähtökohta lisää osin tunnelmien ahdistavuutta, koska silloin ei etäännytetä: lukija kohtaa asiat läheltä.
Tekijöiltä tuo vaatii taitavaa lähestymistä, jotta vältetään liioittelun tuntu. Heikkinen ja Kukko onnistuvat mainiosti, novellien lataus kehittyy jäntevästi eikä livahda ylidramaattiseksi. Mustavalkoinen piirrostyö ja mietitty kuvasommittelu tihentävät tarinoiden ydintä.
Sami Nyyssölän Ilmastopakolaisen käsikirja on luonnehdittu ”ilmastonmuutosscifiksi”. Vuoteen 2050, siis miltei lähitulevaisuuteen, sijoittuva sarjakuvaromaani ei ole yleisestä linjasta poiketen dystopia, vaan käsittelee tematiikkaa vaihtoehtoisesti.
Maailma, yhteiskunta on muuttunut, siihenastiset rajat hävinneet, mutta ihmisten väliset jännitteet sekä ristiriidat säilyneet.
Eri eläinlajit pystyvät toisaalta kommunikoimaan keskenään ja tarvittaessa toimimaan keskenään. Lajien välinen suhde ja yhteisymmärryksen etsiminen on tärkeä juonne Nyyssölän sarjakuvaromaanissa.
Sami Nyyssölä rakentaa humaanisuuteen pyrkivää, muttei särmätöntä tai hampaatonta utopiaa: mahdollisuuksia on, vaan selkeitä ratkaisuja ei. Selviäminen toisenlaisessa ympäristössä tuottaa ongelmia enemmän vanhemmalle kuin nuorelle sukupolvelle. Ilmastopakolaisen käsikirja on virkistävä lukukokemus, jolla on omaa sanottavaa ja joka tarjoaa uusia ajatuksia.
On jotenkin helppoa, jos kohta totta sanoa JP Ahosen okkultistiperheen elämästä kertovasta Belzebubs-sarjakuvasta, että siitä voi vetää yhtymäkohtia Charles Addamsin pilapiirroksiin. Toki kumpainenkin hyödyntää pikimustaa mustempaa, makaaberia huumoria ja liikkuu perheyhteisössä, mutta Ahonen liikkuu tuosta huolimatta omilla poluillaan.
Belzebubsista ilmestynyt toinen kokoelma Kuolema kuittaa univelat lähestyy hengeltään enemmän myös hänen aiempaa Villimpi Pohjola -kokonaisuuttaan: niin henkilöiden välisissä suhteiden kuvaamisessa kuin yllättävissä kerronnallisissa hyppäyksissä sarjojen sisällä.
Ahonen onnistuu vielä tekemään tuon entistä tiiviimmässä muodossa, paikoin miltei suvereenisti. Hänelle on annettu paitsi piirtämisen, myös huumorin lahja.
