Voimme kaikki taputtaa itseämme olkapäälle hyvästä suorituksesta. Vaikka koronavirusepidemiasta ei selvitty ilman surua ja tuskaa, näyttää nyt siltä, että selvisimme kokonaisuudessaan odotettua paremmin.
Yhtenä vahvuutena Suomessa on ollut se, että olemme kuuliaisesti noudattaneet annettuja määräyksiä. Olemme olleet valmiita kärsimään yhteisen hyvän eteen.
Emme vielä tiedä tuleeko Suomeen toinen aalto. Olemme nyt kuitenkin paljon paremmin varautuneita. Jos koronavirus alkaa syksyllä taas levitä, kykenemme seuraamaan tartuntaketjuja ja eristämään sairastuneet paljon paremmin. Koko yhteiskuntaa ei tarvitse enää sulkea vaan osaamme kohdistaa rajoitukset tarkemmin.