Olen kolmekymppinen. Paniikkihäiriö ynnä muut mielenterveysongelmat taustalla. Itsehoitona päihteitä. Muutin Helsinkiin toiveena itsenäistyä. Parin vuoden kuluttua olin naimisissa. Vaimo sai opinnot valmiiksi, mutta minulla jäi kesken, kun tuli ero. Alamäki alkoi. Se kestänyt jo neljä vuotta. Huuruinen elämänlanka on ollut ohut.
Muutin lopulta takaisin kotiseudulle. Sain vuokra-asunnon, mutta itsenäinen asuminen ei toimi. Naapurit valittavat vieraistani. Minut on pahoinpidelty ja ensihoitajat ovat tuttuja. Olen turvautunut sairaisiin vanhempiini. Sitten havahduin: edessä on joko kuolema tai hoito. Korvaushoito aloitettiin. On raskasta hakea joka aamu korvauslääke. Tuntuu, että näin ei voi jatkua. Lääkkeitä on apteekista ja katukaupasta.
Tajuan, että tarvitsen sosiaalityöntekijän apua. Elokuussa tapasin sellaisen, mutta pian hän vaihtoi työpaikkaa. Aloin etsiä uutta, löysin, ja puhuin puhelimessa. Tapaamisajan sain kuuden viikon päähän. Menimme veljeni kanssa sovittuna aamuna sote-keskukseen. Ketään ei näkynyt ja puhelin ei vastannut. Saimme tiedon, että työntekijä oli vaihtunut ja unohtanut ilmoittaa perumisen. Taas alkoi uusi työntekijän metsästys.
Arki on kaaosta, laskut ovat rästissä ja perintäkirjeitä en voi pukata läheisilleni. Pohdin elämääni. En halua kertoa kaikkea, mitä on mielessäni. Arvaatte kyllä. Olen taas soitellut sosiaalipalveluihin, ainakin 15 puhelua viikossa ja kuunnellut puhelinvastaajia: ”jätä viesti”. Pari kertaa on soitettu takaisin ja annettu uusia numeroita. Ja taas vastaa automaatti: ”jätä viesti”. Asia ei ole edistynyt.
Päihdelääkäri ei hoida muita sairauksia. Siksi olen ollut tk-akuutissa ja OYSissa. Minut on pantu aina nopeasti pois. Edellä mainitussa pahoinpitelyssä sain isoja haavoja. Ne ommeltiin ja minut lähetettiin kaoottiseen ”kotiini”. Ei haluttu keskustella peloistani ja hädästäni. Mietin, kenelle on kriisihoitoa? ”Ei näille, ne ovat niitä.”
Tarvitsisin oman lääkärin. Tätäkin aloin etsiä elokuussa. Ajanvaraus ei toimi. Sain hoitajan puhelimeen. Hän pyysi soittamaan pian uudelleen. Ohjattiin arvioon toiselle hoitajalle, joka alkaisi kolmen viikon kuluttua. Odotin ja kun olin lähdössä sain viestin: hoitaja on sairastunut. Luvattiin ilmoittaa uusi aika, sitä ei kuulunut.
Soittelun jälkeen sain tiedon, että aika on kolmen viikon päästä, ja sitten voin saada tavata lääkärin 3–4 kuukauden kuluttua! Tässä korotin jo ääntäni ja ehkä siksi pian ilmoitettiin, että minulle on kolmen viikon päästä lääkärin puhelinaika. Huh, en oikein tiedä itkeäkö vai nauraako. Lääkärikö hoitaa minun kaikki monimutkaiset sairaudet puhelimessa? Tätäkö on sote?
Viime yönä olin unessa pimeässä huoneessa. Näin avaimenreiästä, että siellä tarjoiltiin hopealautasella pizzoja Audi-miehille. Toisesta reiästä näin, että siellä tarjottiin kakkukahvia ja Iphonit tummaihoisille miehille. Kun heräsin painajaisestani, ajattelin, että ensimmäisessä unikuvassa ovat ensimmäisen luokan kansalaiset, toisessa toisen luokan ja minäkö olen kolmannen luokan kansalainen. Onko minun hoitoni vaikeampaa ja toivottomampaa kuin toisen luokan kansalaisten kotouttaminen. Kuulunko minäkin ”ihmisroskaan”?
Pohteen potilas
Julkaisemme kirjoituksen poikkeuksellisesti nimimerkillä.