Yhdeksi aikansa vaikuttavimmista muusikoista nimitetty islantilaisartisti Björk soittaa dj-keikan Oulun Tarkastamo-klubilla sunnuntaina 15. marraskuuta.
Oulu 2026:n tiedotteessa kerrotaan, että lipunmyynti alkaa 1. lokakuuta.
Asiasta uutisoi ensimmäisenä uutisoi Helsingin Sanomat.
Oulu 2026:n ohjelmapäällikkö Henri Turunen kertoo Helsingin Sanomille, että Björkin saaminen Ouluun on ollut työn alla vuosia.
– Listalla on kuitenkin New Yorkia ja muiden isojen kaupunkien museoita. Björk on artistina sellaisessa asemassa, että hän voi tehdä mitä huvittaa. Ilmeisesti onnistuimme herättämään kiinnostuksen, kommentoi Turunen Helsingin Sanomille.
Saman viikon perjantaina, 13. marraskuuta, avataan Björkin immersiivinen näyttely Fotografiska Tallinn X Oulu 2026 -tiloihin Pekurin kauppakeskukseen.
Näyttely liittyy Björkin tulevaan albumiin ja siellä on kuultavissa myös ääni-installaatioita.
Björkin esiintyminen on osa kulttuuripääkaupunkivuoden Lumo Art & Tech -kokonaisuutta.
Päivitetty 24.9. kello 9.53: Uutiseen päivitetty tieto lipunmyynnin alkamisesta.