Hailuodon huoltoaseman takahuoneen tuolit ovat varattuja. ”Ukkoparlamentti” on kokoontunut aamukahdeksasta lähtien, kuten joka aamu.
– Kolme pöytää oli tänäkin aamuna täynnä väkeä, huoltoaseman yrittäjä Ilpo Tuukkanen kertoo.
Sillasta miehet puhuvat mielellään, niin kuin muistakin päivän puheenaiheista.
– Monet epäilevät tätä juorukerhoksi, mutta täytyy sanoa, että se ei pidä täällä paikkaansa, Pentti Huttunen vakuuttelee.
Kiinteä yhteys saa läsnäolijoiden hyväksynnän. Heidän arvionsa mukaan 90 prosenttia hailuotolaisista on kiinteän yhteyden kannalla.
– Meitä on tuhat henkeä ja niistä sata voi olla lautan kannalla, Tuukkanen laskeskelee.
– Onkohan niinkään moni, parlamentti epäilee.
Miehet muistelevat, että sillasta on puhuttu ensimmäisen kerran ainakin 60 vuotta sitten. Silloin sitä haikailtiin Siikajoen suuntaan uuden Rautaruukin tehtaan innoittamana. Talkoolaiset kasasivat miesten mukaan jopa kiviä jouduttamaan tieyhteyden rakentamista mantereelle.
Tositarkoituksella siltaa puuhattiin myös 80- ja 90-lukujen taitteessa.
– Silloin oli huonoa tuuria, kun sosialisteilla oli kaikki tärkeät ministeripaikat. Luttinen oli liikenneministeri ja Ahde ympäristöministeri, Tuukkanen viittaa Kalevi Sorsan hallitukseen muiden nyökytellessä vieressä.
Tuukkanen kertoo, että hänen vaimonsa työskenteli Oulun kaupungilla liikennesuunnittelijana liki 20 vuotta.
– Hän väsyi lauttaan ja kulkemiseen ja kysyi minulta, otatko töihin.
Myös Huttunen muistaa lautan tuottaneen jatkuvasti stressiä työuran aikana. Hän työskenteli tankkilaivoissa konepäällikkönä ja matkasi eri puolilla maailmaa.
– Vuorokautta ennen piti mennä mantereen puolelle, että varmasti ennätti lentokoneeseen. Vuosittain käy niin, että silloin kun lautan pitäisi kulkea, se ei kulje. Aikataulut menevät sekaisin esimerkiksi silloin, kun on ambulanssikeikkoja.
Miehet arvelevat, että Hailuotoon suuntautuva ryysis kestää kiinteän yhteyden valmistumisen jälkeen pari kolme vuotta.
– Roskaa voi maantien varrella olla. Ja voi olla, ettei riitä ulko-ovelle pelkkä luuta. Pitää olla ovet lukossa. Ja auton ovet – en ole ikinä laittanut niitä lukkoon, parlamentti paljastaa.
Huttusen mielestä ihmiset ovat nykyaikana siistimpiä kuin vielä 70-luvulla. Silloin roskia tiputeltiin jäätien varrelle.
Yksi asia Huttusta kuitenkin mietityttää. Suunnitelmissa Hailuodon Huikun puoleinen lauttalaituri aiotaan purkaa.
– Se on melkoinen takaisku. Se voisi houkuttaa vesibusseja ja muuta porukkaa, kun on turvallinen paikka, mihin rantautua. Marjaniemen puolelle täytyy tulla avomeren puolelta, ja se ei sovi pikkuveneille. Tätä pitäisi vielä harkita.
Marjaniemessä Hailuodon Halstarin tiskin takana häärii ikänsä Hailuodossa asunut Vesa Suutari. Hänelle kiinteän yhteyden rakentaminen on iloinen uutinen.
– Ilmankin on pärjätty. Sehän on valinta asua täällä, mutta on sitä myös kaivattu.
Joka kolmas asiakas haluaa hänen mukaansa jutella nykyisin sillasta.
– Kirjoitin johonkin jo lapunkin ylös, että mitä hyötyjä siitä on. En usko, että Hailuoto kummemmin muuttuu.
Suutari arvelee, että kiinteän yhteyden vastustajissa on Hailuotoon muuttaneita, jotka eivät ole luotolaisia.
– Olen aika kärkevä sanomaan. Vaimo kulkee kolmivuorotyössä mantereella ja tekee välillä melko pitkää päivää. Kiinteä yhteys helpottaisi hänen työmatkojaan.
Suutarin toiveissa on myös, että kiinteän yhteyden myötä nuoret pysyisivät saarella paremmin. Nyt moni suuntaa muualle opiskelemaan.
– Minuakin on pyydetty valtuustoon, kun sinne pitäisi saada nuoria. Mutta miten saadaan nuoria, kun 16–24-vuotiaat puuttuvat saarelta miltei kokonaan.
Yksi nuoremman sukupolven hailuotolaisista on nykyisin Visit Hailuodon projektikoordinaattorina työskentelevä Annukka Loukola.
Hän on paikallisen määritelmän mukaan ”lautan tuoma”, josta voi kolmessa vuodessa tai tiukemman linjauksen mukaan vasta useamman vuosikymmenen jälkeen ylentyä hailuotolaiseksi. Luotolaiseksi ei sen sijaan saa kutsua kuin vain saaressa syntynyttä.
Peräseinäjoelta kotoisin oleva Loukola asui Oulussa kahdeksan vuotta ennen kuin sai opettajan sijaisuuden Hailuodosta.
– Siihen mennessä olin tehnyt vain yhden reissun Marjaniemeen ja takaisin. Ajattelin, että se voisi olla mielenkiintoista.
Loukola päätti heti, ettei ala koiransa vuoksi kulkemaan kolmen tunnin työmatkoja päivittäin. Hän sai Marjaniemen Majakkapihasta asunnon ja kävi Oulussa vain viikonloppuisin.
– Tajusin pian, etten viihdy Oulussa. Halusin jäädä Hailuotoon.
Opettajan sijaisuuden jälkeen Loukola työskenteli Hailuodossa muun muassa kerhokoordinaattorina ja karaoke-emäntänä. Halu jäädä saarelle oli kova, ja lopulta Loukola päätyikin ostamaan Hailuodosta omakotitalon.
– Kyllä hailuotolaiset kysyivät ensimmäisenä, että miksi sinä nyt tänne muutat. Ja sukulaiset ihmettelivät sitä, että haluan muuttaa tänne yksin. Totesin heille, etten ole yksin. Yhteisöllisyys saarella on niin vahva. Vaikka asunkin yksin, tiedän aina kenelle soittaa, jos jokin ongelma tulee eteen.
Loukolan mielestä Hailuodon ilmapiiri on omanlaisensa, josta päiväkävijä ei välttämättä pääse osalliseksi.
– Voi olla, että saaren tempo muuttuu kiinteän yhteyden myötä. Nyt eletään lautan mukaan. Kiire on aina lakannut, kun on päässyt Oulunsalon lauttarantaan.
Kaupan edustalla Sirkka-Liisa Junttila ja Pirkko Rantasuo vaihtavat kuulumisiaan. He näkevät kiinteän yhteyden mantereelle mahdollisuutena. Etenkin mantereella työssäkäyviä se heidän näkemyksensä mukaan helpottaa.
Junttila asui vuosia muualla ja Rantasuokin teki aikoinaan työuransa mantereella.
– Luoto paskansa perrii, tavataan täällä sanoa. Se tarkoittaa sitä, että tehdään työura muualla ja tullaan takaisin eläkkeellä, Rantasuo naurahtaa.
Melkein kaikilla luotolaisilla on naisten mukaan kakkosasunto Oulussa sen vuoksi, että lapset voivat opiskella. Naiset eivät kuitenkaan usko, että asunnoista oltaisiin sillan myötä luopumassa.
– Niistä tulee nyt eläkeläisten loma-asunnot. Että voi hurruutella! Rantasuo huudahtaa.
Lauttamatka Hailuodon ja Oulunsalon lauttarannan välillä kestää 25 minuuttia suuntaansa, ja sen ajan hailuotolaiset ovat käyttäneet kukin parhaaksi katsomallaan tavalla.
– Kerran oli joku nukahtanutkin lautalle, ja hänen annettiin kulkea useamman vuoron ajan, kun eivät olleet hennoneet herättää, Rantasuo kertoo.
– Monet tekevät käsitöitä tai lukevat ja nykyisin siellä tehdään paljon töitäkin, Junttila luettelee.
Reilun parin vuoden kuluttua luppoaika vaihtuu arviolta seitsemän minuutin automatkaan. Se lämmittää naisten mieltä.
Junttilan isä oli aikoinaan ensimmäisten joukossa puuhaamassa saarelle siltaa.
– Se oli hänelle tärkeä asia. Hän kirjoitteli paljon yleisönosastolle. Viimeiset sanat kuolinvuoteellakin olivat, että siitä olen surullinen, että Hailuoto ei saanut tietä.
Nyt sellainen on tulossa. Kun kiinteä yhteys avataan, Junttila tietää tarkalleen, mitä hän aikoo tehdä.
– Jos minä vielä elän silloin, kun siitä ajetaan, minä laitan kukkahatun päähän ja lähden ajamaan!