
Talvi ja erityisesti nollan molemmin puolin liikkuvat lämpötilat kohottavat liukastumisriskiä. Kun vetinen alusta pakkasilla jäätyy ja päälle sataa vielä uutta lunta, tapaturmien todennäköisyys kasvaa.
Tämä on huomattu myös Pihlajalinnan Hiirosen tapaturmapäivystyksessä. Siellä kaatumisten aiheuttamia vammoja, kuten murtumia ja nivelten nyrjähdyksiä, hoidetaan talviliukkaiden tultua enenevissä määrin. Tänä vuonna pahimmilta pääkallokeleiltä on toistaiseksi vielä vältytty.
Liukastuminen tai muutkaan tapaturmat eivät katso kelloa, vaan apua kaivataan ja oikealle hoitopolulle on päästävä nopeasti. Tältä kantilta Hiirosen tapaturmapäivystyksen toimintamalli on erityislaatuinen.
Tapaturmapäivystyksestä mutkitta oikeaan hoitoon
Pihlajalinnan Hiirosen tapaturmapäivystyksessä asiakkaat pääsevät suoraan päivystävän ortopedin vastaanotolle. Asiakkaan ottaa välittömästi vastaan tuki- ja liikuntaelinten vammojen ja sairauksien asiantuntija.
”Tämä on poikkeuksellinen toimintamalli”, sanoo itsekin päivystystä tekevä ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri Antti Latvala.
Hoidon jouhevuuden ja tehokkuuden valossa päivystysjärjestelyn hyödyt ovat ilmeiset.

”Ortopedin syvällinen tietämys tällaisista vammoista auttaa siinä, että hoito saadaan välittömästi niin sanotusti oikeille jengoille ilman mutkia”, Latvala jatkaa.
Tarvittavat ortopediset tutkimukset ja testit saadaan tehtyä heti asiakkaan saavuttua vastaanotolle. Tämän jälkeen vuorossa on tarvittaessa kuvantaminen, josta edetään tarkkaan diagnoosiin ja yksilölliseen jatkohoitosuunnitelmaan.
Hoitopolku päivystyksestä kuvantamiseen ja aina mahdolliseen leikkaukseen sekä kuntoutukseen saakka on hyvin suoraviivainen.
”Täällä Hiirosessa pystymme hoitamaan kaikki ortopediset ongelmat ja hankalatkin tapaukset itse alusta loppuun: kuvantamista, kipsausta, leikkauksia ja kuntoutusta myöten”, Latvala luonnehtii.
Liikuntaelinvammojen- ja sairauksien huippuosaamista
Pihlajalinnan ortopedit hoitavat monenlaisia tapauksia. Tapaturmaperäisten vammojen ohella he tarjoavat hoitoa hiljalleen kehittyneisiin liikunta- ja tukielinten sairauksiin ja vaivoihin. Tällaisia ovat esimerkiksi välilevynpullistumat, rasitusvammat sekä erilaiset nivelten virheasennot ja kulumat.
Tämä vaatii runsaasti erikoistunutta ammattitaitoa. Siksi Pihlajalinnan ortopedit ovat eri niveliin ja kehon osiin erikoistuneita syväosaajia.
”Eri tavoin ja eri ongelmiin erikoistuneet kollegat auttavat aina toisiaan, mikä on myös asiakkaan etu. Yhteistyö toimii, eikä siiloja ole”, kuvailee polvi- ja urheilukirurgiaan erikoistunut ortopedi Martti Lakovaara.
Ortopedien osaamisen täydentävät käsikirurgit, jotka ovat erikoistuneet kyynärpäästä sormiin ulottuvan alueen hoitoihin. Sujuva hoito vaatii tuekseen myös kuntoutuksen, kivunhoidon ja kuvantamisen ammattilaisia.
”Fysioterapeutti on pitkässä juoksussa ortopedin lähin työkaveri. Hän vastaa asiakkaan kuntoutuksesta leikkauksen jälkeen, mutta toisinaan fysioterapialla voidaan kokonaan välttyä leikkaukselta”, Lakovaara kertoo.

Koko hoitopolku yhdessä osoitteessa
Kuvantamisen ja diagnostiikan erikoislääkäreiden, radiologien, työ puolestaan on erittäin tärkeää, kun vaivaa diagnosoidaan ja siihen määritellään oikea hoito. Ortopedien ja radiologien yhteistyön tulee olla saumatonta.
”Meidän radiologimme ovat erikoistuneet tuki- ja liikuntaelimiin. Me ortopedit puhumme siis heidän kanssaan samaa kieltä, kun käymme läpi kuvantamisen tuloksia”, Lakovaara kehuu yhteistyötä radiologian ammattilaisten kanssa.
Ortopedit kiittelevät myös Hiirosen toimipisteen kuvantamismenetelmien laajuutta, joka heidän mukaansa vastaa kaikkiin ortopedian tarpeisiin. Kuvantamista tehdään niin ultraäänellä, röntgen- ja magneettikuvauksena kuin kartiokeilakuvauksena.
”Kartiokeilatietokonetomografialla eli KKTT-kuvauksella saadaan kuvaa hyvin pienistä nivelistä ja luista. Kompakti laite on suuri apu esimerkiksi luutumista ja murtumia tutkittaessa, eikä tätä erikoislaitetta ihan joka paikasta löydy”, Latvala taustoittaa.
Koko asiakkaan hoitopolku päivystyksestä tervehtymiseen on toteutettavissa yhdessä osoitteessa, kun rakennus kätkee sisäänsä vielä kolme leikkaussalia.
Niissä keskitytään päiväkirurgiaan eli leikkauksiin, joista asiakas kotiutuu saman päivän aikana toimenpiteestä. Tarvittaessa asiakas voi jäädä yöksi seurantaan.
”Leikkauspuoli on meillä todella hyvin hallussa. Kirurgista osaamista on laajalti ja anestesiametodit monipuoliset sekä asiakkaan tarpeisiin sovellettavissa”, Lakovaara luonnehtii.

Magneettikuviin jopa samana päivänä
Ortopedit kohtaavat työssään monia eri reittejä hoitoon hakeutuneita asiakkaita. Heidän vastaanotolleen tullaan usein työterveyden kautta tai työtapaturman seurauksena, mutta paljolti myös vakuutusyhtiöiden ohjaamina. Hiirosessa korostuvat myös urheiluliitännäiset hoitokäynnit.
”Esimerkiksi Oulun Luistinseuran kanssa teemme tiivistä yhteistyötä. Olemme tarjonneet heille toimintaohjeet siitä, miten toimia vahingon sattuessa, omat yhteyshenkilöt sekä oman hoitopolkunsa. Näin loukkaantunut saadaan nopeasti pelikentän laidalta hoidettavaksi ja oikealle hoitopolulle”, Latvala valaisee.
”Tykkään sanoa, että meillä juniori saa samaa hoitoa kuin NHL-pelaaja. Hän pääsee laadukkaaseen hoitoon nopeasti ja jatkotoimenpiteet hoituvat nekin suoraviivaisesti”, Latvala jatkaa.
Hoidon ripeys koskee myös kuvantamista, ja esimerkiksi magneettikuviin voi Pihlajalinnassa päästä jo yhteydenottopäivänä.
”Tapaturmapäivystys palvelee aina, kun lääkäriasema vain on auki: myös arki-iltaisin, viikonloppuisin ja juhlapyhinä. Koska paikalla on aina ortopedi, voidaan vammoja myös kuvantaa ja diagnosoida aina päivystyksen ollessa avoinna”, Latvala täsmentää.
Tutustu tarkemmin Pihlajalinnan Hiirosen lääkärikeskus- ja sairaalapalveluihin toimipisteen sivuilla.
- Tarjoaa yleis- ja erikoislääkäripalvelut sekä laboratorio-, kuvantamis-, sairaala- ja kuntoutuspalvelut.
- Tapaturmapäivystys palvelee aina, kun lääkärikeskus on avoinna: myös arki-iltaisin, viikonloppuisin ja juhlapyhinä. Vastaanotolle pääsee aina myös ilman ajanvarausta. Saatavilla myös ajanvaraukseton yleislääkäripäivystys.
- Lääkärikeskus avoinna ma–pe 8–21, viikonloppuisin ja juhlapyhinä 11–18