Fennovoima ilmoitti tänään muutosneuvottelujen päättyneen. Yhtiö irtisanoo Hanhikivi1 -ydinvoimalahankkeen kariutumisen seurauksena lähes kaikki työntekijänsä.
Viime viikolla Kaleva uutisoi työntekijöiden Fennovoiman hallitukselle lähettämästä kirjeestä, jossa syytettiin yhtiötä muun muassa muutosneuvotteluihin liittyvän tiedon pimittämisestä. Tunnelma työntekijöiden ja hallituksen välillä oli riitaisa.
Bonukset jäävät saamatta
Pirjo Knuuttila, joka on toiminut henkilöstön luottamusmiehen tukena muutosneuvottelujen aikana, kertoo tunnelmien olevan haikeat ja väsyneet. Toisaalta suurin osa henkilöstöstä on valmis pakkaamaan tavarat ja siirtämään katseet tulevaisuuteen.
Työnantaja tuli henkilöstöä vastaan maksamalla kahden kuukauden palkkaa vastaavan irtisanomiskorvauksen.
Työnantajan myönnytyksillä oli kuitenkin ehtonsa. Työntekijät joutuvat allekirjoittamaan sopimuksen, jolla he suostuvat myönnettyihin korvauksiin eivätkä haasta Fennovoimaa oikeuteen. Oikeusteitse työntekijä saattaisi periä esimerkiksi bonuksia, joita henkilöstölle on karttunut vuosien aikana. Bonukset piti maksaa rakentamisluvan myöntämisen jälkeen.
– Ehto on seurausta siitä, että työntekijät ovat antaneet liitoille tehtäväksi selvittää bonusten maksamatta jättämisen lainmukaisuutta, Knuuttila selittää.
Myös työterveyshuolto luvattiin puolen vuoden ajaksi kaikille työttömäksi jääville, ei vain pitkään talossa olleille, kuten laki velvoittaisi.
Irtisanomiset tehdään viikon päästä
Kaleva haastatteli viikko sitten ulkomaalaista ydinvoima-asiantuntijaa, joka muutti Pyhäjoelle viime vuonna.