Kävin puolustusvoimiemme kahdeksan kuukauden jääkärikoulutuksen vuosina 1972–1973. Tuohonkin aikaan säästettiin; räkäpäitä ei riittänyt kaikkiin harjoituksiin. Niinpä etenimme taisteluparin kanssa kevyin varustein. Toinen turvasi kaverin etenemistä huutamalla pum pum pum, ja sitten taas toinen vuorollaan pum pum pum ja niin edelleen.
Ei tämä heikentänyt koulutusta, mutta sain siitä mielleyhtymän tämän päivän poliittiseen keskusteluun Euroopan sotilaallisesta puolustuskyvystä.
Kuullun perusteella mikään liittoutumista ei anna tällä hetkellä yksiselitteistä varmuutta Euroopan puolustuskyvylle. Pum pum pum ovat aivan oikeita sanoja, mutta droonimuuria ei rajoilla ole vuosisatojen ajan häiriköineestä aggressiivisesta naapurista huolimatta.
Suomen kyvykkyydet omaan puolustukseen riittävät varmasti "alkusammutukseen", mutta ei pitkään sotaan.
Maakohtaisissa valmiuksissa on järkyttävän suuria eroja, ja pohjimmiltaan osa Euroopan maista ei halua nähdä uhkaa.
Nato-mailla on maakohtainen harkinta siihen kuka ja miten tulee avuksi. USAlla ei ole eikä tarvitsekaan olla kaikessa pysyvää linjaa Euroopan puolustamiseen johtuen presidentin valtaoikeuksista.
Euroopan integraation taso ei ole riittävä oman alueen sotilaallisen puolustamiseen. Eurooppa tarvitsee nopeasti mahdollisesti jonkun olemassa olevan liittouman puitteissa keskitetysti hallinnoidun ja johdetun ja täyden vastineen antavan pelotteen, vaikka de-eskalointi olisikin ensisijainen toimintatapa.
Juha Lehtola
Oulu