Leppänen, Vilenius ja Suomela jakavat kirjoituksessaan (Kaleva 7.7.) mineraalionnea ja autuutta Pohjois-Suomeen. Nämä sanansaattajat maalailevat palkanmaksajiensa toimeksiannosta kuvaa kultakääreeseen kääritystä kaivosteollisuudesta.
Haaste on, jos päättäjämme ottavat nämä sadut todesta.
Päästötöntä kaivosta ei ole olemassa, eikä nykytekniikalla kustannustehokkaasti voi tullakaan. Jokainen kaivos jättää jälkeensä pysyvän ympäristöhaitan.
Lobbarien mainostama mineraaleista saatava "kulta" katoaa veroparatiiseihin nopeammin kuin kissa ehtii naukaista, ja meille jäävät vain jätteet.
Esimerkiksi Talvivaaran tapauksessa prosessi- ja louhintajäte voi olla vaarallista vuosituhansia. Nykyisen kaivoslain puitteissa arvokkaat luonnonvarat viedään pohjoisesta käytännössä ilmaiseksi.
Kaivoksen elinkaaren päättyessä tytäryhtiö ajetaan tarkoitukselliseen konkurssiin esimerkiksi sisäisten lainojen korkoja muuttamalla – siivouslasku kaatuu veronmaksajille.
Loputtoman ahneuden huippuna on se, miten suuryhtiöt ulottavat kyntensä jo EU-tason Natura-alueille ja muille luonnonsuojelualueille. Viranomaiset myöntävät malminetsintälupia paikkoihin, joiden pitäisi olla lailla koskemattomia.
"Vihreän siirtymän" nimissä ollaan valmiita tuhoamaan se kaikkein pyhin ja arvokkain luonto, jota varten suojelualueet on alun perin perustettu.
Jalan saaminen oven väliin suojelualueilla luo poliittisen paineen viedä hanke loppuun asti – luonnon kustannuksella. Tämä näkyy esimerkiksi Viankiaavan Natura-alueella, johon kaivosta ollaan väkisin runttaamassa.
Globaalissa mittakaavassa Suomen mineraalivarannot ovat olemattomat, eikä niillä ratkaista yhtäkään maailmanluokan ongelmaa.
Esimerkiksi Kuusamon kaivoshankkeilla Oulangan kansallispuiston kupeessa, joita tuolla kirjoituksella myöskin yritetään pestä hyväksyttäviksi, on vain yksi lopputulema: ainutlaatuisen luonnon ja vesistöjen pilaaminen.
Se määrä, mitä Kuusamosta yhteensä vuosikymmenessä saadaan, kaivetaan maailmalla rikkaammista lähteistä viikossa. Samalla vaarannetaan Euroopan suurimman lähdepohjaisen järven, Kitkajärven vesistö.
Pohjois-Suomen elinvoimaa on nakerrettu vuosikymmeniä. Lohet korvattiin vesivoimalla, maisemat tuulivoimalla ja nuoremme on kupattu etelän kasvukeskuksiin.
Nyt viedään tuhkatkin pesästä kaivamalla uusiutumattomat mineraalit ja jättämällä tilalle pilattu ympäristö ja vedet.
On syytä kyniä näiltä etelän hunajasuisilta Hannu-hanhilta höyhenet heti kättelyssä ja palauttaa heidät tervattuina takaisin sinne, mistä tulivatkin.
Esko Saajanto
FM, Oulu