
Helsinki-Vantaan lentokentän terveysturvallisuusprosessia kiristettiin lauantaina Etelä-Afrikasta liikkeelle lähteneen koronavirusmuunnoksen takia. Aluehallintovirasto on määrännyt Vantaan järjestämään pakollisen terveystarkastuksen eli testaukset ja karanteenin kaikille eteläisestä Afrikasta Suomeen tuleville.
Määräys koskee kaikkia matkustajia, jotka ovat viimeisen 14 vuorokauden sisällä oleskelleet maissa, joissa on havaittu omikroniksi kutsutun virusmuunnoksen leviämistä.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) lauantaina antaman tiedon mukaan virusmuunnosta on levinnyt Etelä-Afrikassa, Namibiassa, Botswanassa, Zimbabwessa, Lesothossa, Eswatinissa (Swazimaa), Mosambikissa ja Malawissa.
Määräys ei koske alle 6-vuotiaita lapsia. Avin päätös on voimassa heti ja se jatkuu joulukuun loppuun.
Päätös perustuu sosiaali- ja terveysministeriön (STM) lähettämään ohjauskirjeeseen, jonka mukaan kaikki riskimaista tulevat tulee ohjata välittömästi karanteeniin ja kahteen koronavirustestiin oireista ja rokotusstatuksesta riippumatta. Karanteeni kestää siihen asti kunnes on varmistunut, että henkilöllä ei ole tartuntaa.
– Eteläisen Afrikan maista tulleet joutuvat Helsinki-Vantaalla testaukseen ja kakkostesti tulee ottaa kotipaikkakunnalla kolmen päivän päästä, Vantaan sosiaali- ja terveystoimen apulaiskaupunginjohtaja Timo Aronkytö selvitti STT:lle.
Suomeen ei tule suoria lentoja eteläisen Afrikan maista.
– Meillä on kaksi kenttää, München ja Frankfurt, joissa sieltä tulevat matkustajat vaihtavat. Näillä lennoilla tulevia matkustajia seulotaan niin, että saataisiin selville, onko sieltä tulijoita, Aronkytö sanoi.
Rajavartijat puolestaan seulovat EU:n ulkopuolelta tulevat matkustajat ja ohjaavat heidät testiin.
THL:n tiedotteen mukaan toistaiseksi Suomessa ei ole havaintoja uudesta virusmuunnoksesta.
Joitakin ihmisiä eteläisestä Afrikasta tulossa
Aronkydön mukaan tiedossa on, että eteläisestä Afrikasta on tulossa joitakin ihmisiä, jotka ovat olleet siellä työssä. Heitä tarkastetaan hänen mukaansa ohjeen mukaan.
– Prosessit vetää lentokentällä siellä oleva terveysturvallisuushenkilöstö sekä Huslabin henkilöstö. Heidät on valjastettu tähän jo (lauantaina) aamulla.
Aronkytö on kertonut asiasta myös Twitterissä. Hän tviittasi, että riskimaista kuten vaikkapa Etelä-Afrikasta tulijoita voidaan kyltein ja kuulutuksin ohjata testiin kentällä, mutta täysin aukottomasti kaikkia jatkolentojen kautta tulijoita ei pystytä testaamaan vaikka haluttaisiin.
Ulkoministeriö on kehottanut THL:n suosituksesta välttämään kaikkea matkustamista eteläisen Afrikan maihin.