Koronakevään ja -kesän ajan olen lukenut italiankielisen runouden ja -kirjakielen isän Dante Alighierin (1265–1325) Jumalaista näytelmää.
Suunnilleen niihin aikoihin, kun Eurooppa-neuvosto oli Brysselissä sopimassa korona-ajan tukipaketista, aloin ounastella tuon teoksen yhteyksiä nykyajan oloihin. Myös Dantea askarruttivat kysymykset monikansallisen maanosansa kohtalosta ja hän pohti niitä hallinnollisia käytäntöjä ja arvoja, joiden avulla eurooppalaiset yhteiskunnat voitaisiin yhdistää.