Muistatteko vielä aikaa, jolloin Suomenkin valtateiden varsilla oli viihtyisiä taukopaikkoja? Ei siitä niin kauaa ole. Ehkä 20–30 vuotta? Oli pöydät ja penkit, roska-astiat, joissakin myös vessat. Usein ne sijaitsivat kauniilla paikoilla, järvien ja muiden vesien äärellä. Eipä ole enää.
Pöydät, penkit ja vessat töhrittiin, hajotettiin tai jopa poltettiin. Roska-astioihin ja varsinkin niiden ympärille kasautui jätevuoria. Jotkut toivat kotitalousjätteitäänkin sinne. Pakkohan niistä oli luopua.
Muualla niitä on. Olen kierrellyt autolla esimerkiksi Norjaa ja Yhdysvaltojen osavaltioista Michigania, Illinoisia, Indianaa ja Alaskaa.
Niissä on viihtyisiä ja hyvin varusteltuja levähdyspaikkoja, eikä niitä ole kukaan töhrinyt, särkenyt, polttanut tai käyttänyt yleisenä kaatopaikkana. Niissä on ilo juoda kahvit, syödä eväitä tai valmistaa ruokaa, katsella maisemia ja viihtyä.
Mikä meissä suomalaisissa on vikana? Eino Leinoa mukaillen: Miksi kaikki kaunis täällä tahtoo kuolla ja suuri surkastua alhaiseen? Miksi osa meistä pilaa lähes kaiken, mikä on tarkoitettu yhteiseksi hyödyksi ja iloksi? Levähdyspaikat ovat vain yksi esimerkki.
Suomessa on erinomaisesti järjestetty jätehuolto ja kierrätys. Kotitalousjätteille on toimiva keräysjärjestelmänsä. On kierrätyspisteitä, joille voi viedä muovit, lasit, metallit, pahvit ja paperit. Esimerkiksi Oulun Ruskon jäteasema on niin toimiva, että sinne on suorastaan ilo viedä kierrätys- ja ongelmajätteitään.
Mutta miltä näyttääkään esimerkiksi marketien pihoille sijoitetuilla kierrätyspisteillä varsinkin viikonlopun jälkeen? Kierrätyskonttien ympärille on ilmestynyt isoja kasoja kotitalousjätettä.