Esperi Hoi­va­ko­ti Al­ber­tis­sa ja Kas­tel­lin kou­lus­sa ko­ro­na-al­tis­tuk­set kes­ki­viik­ko­na – Stora Enson tilanne alkaa rau­hoit­tua

Kastellin koulussa ilmeni joukkoaltistus keskiviikkona.
Kastellin koulussa ilmeni joukkoaltistus keskiviikkona.
Kuva: Teija Soini

Oulun kaupungin mukaan eilen ilmoitettu koulualtistuminen tapahtui Kastellin koulussa. Altistuneisiin tai heidän huoltajiinsa on oltu yhteydessä henkilökohtaisesti.

Lisäksi eilen keskiviikkona 2. joulukuuta kaupungille tuli tieto Esperi Hoivakoti Albertissa tapahtuneesta korona-altistuksesta. Karanteeniin on asetettu noin kymmenen henkilöä.

Hoivakodin asukkaita, työntekijöitä ja omaisia on informoitu. Lisäksi on ryhdytty toimiin taudin mahdollisen leviämisen estämiseksi. Tilannetta seurataan tiiviisti.

Oulun kaupungin mukaan Stora Enson tartuntaryväs näyttää rauhoittuvan. Oululaisten muiden koronatartuntojen päivittäinen määrä jatkuu kuitenkin edelleen korkeana.

Oulu on koronavirusepidemian leviämisvaiheessa. Kaupungin mukaan Oulussa on tartuntavaara kaikissa lähikontakteissa.

Torstaina oululaisilla on kello 15 mennessä todettu yhteensä 22 uutta koronatartuntaa. Näistä alle viiden tartunta liittyy Stora Ensoon. Oulussa ei ole tänään tullut esille uusia Stora Ensoon liittyviä ulkomaalaisten työntekijöiden tartuntoja.

Kaupungin mukaan tämän päivän tartunnoista suurin osa on perheen sisäisiä tartuntoja. Toiseksi eniten on työpaikkoihin liittyviä tartuntoja.

Karanteeniin on asetettu torstaina 70 henkilöä. Oulussa ei ole ilmennyt tänään uusia joukkoaltistumisia.

Oulussa on tällä viikolla torstai-iltapäivään mennessä todettu yhteensä 74 koronatartuntaa. Määrä on hieman vähemmän kuin edellisellä viikolla tähän aikaan.

Joukkoaltistumisia on ollut tällä viikolla kahdeksan. Karanteeniin on asetettu Oulussa tällä viikolla torstai-iltapäivään mennessä lähes 550 henkilöä.

Sairaalahoidossa on tällä hetkellä Oulun yliopistollisessa sairaalassa kuusi henkilöä. Oulun kaupunginsairaalassa ei ole koronapotilaita hoidossa.

Testaaminen Oulun kaupungin näytteenottopaikoilla on edelleen aktiivista. Yhteensä tällä viikolla on testattu jo lähes 3200 oululaista.