Oulussa asuu noin 14 000 vieraskielistä ihmistä. Heidän äidinkielensä on muu kuin joku kotimainen kielemme suomi, ruotsi tai saame. Viimeisimpien tilastojen mukaan vieraskielisten osuus kaupungin väestöstä oli noin 6,5 prosenttia.
Vieraskielisten määrä Oulussa on lisääntynyt, kuten koko Suomessa. Tilastokeskuksen mukaan vieraskielisten osuus vuoden 2024 lopussa ylitti Suomen väestössä ensimmäisen kerran 600 000 henkilön rajan.
Vieraskielisiä valtakunnan koko väestöstä oli 10,8 prosenttia. Siihen verrattuna Oulussa asuu selvästi vähemmän vieraskielisiä kuin koko valtakunnassa keskimääräisesti. Silti Oulussa voi kuulla puhuttavan lukemattomia eri kieliä. Yleisimpiä äidinkieliä ovat venäjä, arabia, englanti ja kiina. Oulussa asuu myös satoja persiaa, somalia, vietnamia, bengalia, ukrainaa, urdua, turkkia, sinhalaa, thaita tai kurdia puhuvia ihmisiä.
Kaleva uutisoi (28.12.) Oulun kaupunginosien eriytyvän ihmisten kielitaustojen mukaan. Vieraskieliset oppilaat kasautuvat tilastollisesti yliedustettuina muutamiin kouluihin. Oulussa toimii viitisenkymmentä koulua, mutta suurin osa vieraskielisistä lapsista ja nuorista käy koulua vain kahdeksalla alueella. Tuiran koulussa ja Kaukovainion koulussa kummassakin lähes joka kolmas oppilas puhuu äidinkielenään vierasta kieltä.
Huomattavaa on, että kaikki vieraskielisten oppilaiden täyttämät koulut sijaitsevat kaupunginosissa, jonne on rakennettu pelkästään kerrostaloja. Pientalovaltaisilla alueilla vieraskielisiä oppilaita ei juurikaan asu.
Huolestuttavaa puolestaan on, jos vieraskielisten kasautuminen muutamille alueille johtaa asuinalueiden eriytymiseen. Maailman suurkaupungeista tiedämme esimerkkejä, mihin alueiden suuret erot voivat johtaa. Ruotsissa nuorison katujengiytymisen yhtenä taustasyynä pidetään kaupunginosien liian voimakasta vastakkainasettelua.
Asuminen ja erityisesti asunnon omistaminen liittyvät näkyvästi kunkin asukkaan statukseen eli yhteiskunnallinen asemaan. Suomalaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa asumisen erot alkoivat kaventua huomattavasti 1960-luvulta lähtien, jolloin vähävaraisimmillakin omistusasuminen kerros-, rivi- tai omakotitalossa alkoi muuttua mahdolliseksi.
Nyt monet merkit yhteiskunnassa viittaavat siihen, että kansakunta polarisoituu eli jakaantuu erilaisiin ääripäihin – asumisessakin. Samaan aikaan työperäinen maahanmuutto tunnistetaan välttämättömyydeksi Suomen kansantaloudelle, joten väestön ei olisi vara hajaantua kielellisestikään omiin lokeroihinsa.
Oulun yliopiston yhdyskuntasuunnittelun professori Helka-Liisa Hentilä huomauttaa Kalevan jutussa (28.12.), että Oulun kaavoituspolitiikka on ohjannut hyvä- ja keskituloisia lapsiperheitä omakotivaltaisille alueille. He eivät ole suosineet Tuiran tai Kaukovainion kaltaisia kerrostaloalueita.
Kaavoituspolitiikka voisi kuitenkin ohjata nykyistä enemmän rakentamista ja asumista niin, ettei väestön segregaatio eli ihmisten eriytyminen lisääntyisi, vaan päinvastoin, asuinympäristöjen tulisi tukea eri väestönosien kohtaamisia.