Haltianin perustajiin kuuluvan Pasi Leipälän mukaan hyvin monista Oulussa toimivista teknologiafirmoista löytyy kytkös entisten Nokian työntekijöiden osaamiseen.
Kuva: Pekka Peura
Nokialta runsaat kymmenen vuotta sitten irtisanotut työntekijät ovat olleet monelle yritykselle tärkeä osaamisen lähde ja jotkut Nokialta lähteneiden tuolloin perustamat firmat ovat myös menestyneet.
Etlan tiistaina julkaiseman muistion perusteella huomattavan suuri osa eli 8,27 prosenttia Nokian tuolloin jättäneistä ryhtyi yrittäjäksi tai bisnesenkeliksi.