Kielikoulutus oli pitkään yksi suurimmista menestystarinoistamme. Se rakensi pohjoisen kansakunnan, joka neuvotteli sujuvasti EU-pöydissä ja teki menestyksekästä vientikauppaa. Nyt kielivarantomme yksipuolistuu huolestuttavaa vauhtia. Arvokas sivistyspääoma on murenemassa silmiemme edessä.
Kielitaidon kapenemisen juuret ulottuvat peruskouluun. Kielenopetuksen varhentamisella 1. luokalle tavoiteltiin kielivalintojen monipuolistamista, mutta tavoitetta ei saavutettu: yli 90 prosenttia valitsee ensimmäiseksi vieraaksi kielekseen (A1) englannin, sillä suurimmassa osassa maata ei tarjota mitään muuta.
Muut kielet ovat muuttuneet harvinaisuuksiksi. Esimerkiksi espanjan, ranskan, ruotsin tai saksan opiskelun aloittaa ensimmäisenä kielenä koko maassa muutama sata alakoululaista. Vain puolet kouluista järjestää 3. tai 4. luokalta alkavan A2-kielen opetusta. 8. luokalta alkavan B2-kielten opiskelu on romahtanut, samoin kielten yo-kokeisiin osallistuvien määrät. Tämä ei johdu haluttomuudesta oppia, sillä lapset ja nuoret ymmärtävät monikielisyyden arvon.
Koska kunnilla ei ole lakisääteistä velvoitetta järjestää muuta kuin A1-kieltä, säästöpaineissa leikkaukset kohdistuvat ensimmäisenä kielitarjontaan. Tämä luo syvää alueellista eriarvoisuutta: esimerkiksi ranskaa voi Uudellamaalla opiskella yli 40 prosentissa kouluista, kun Lapissa luku on vaivaiset seitsemän prosenttia.
Geopoliittisessa murroksessa, kriiseissä ja informaatiosodankäynnissä tiedonhankintaa ja analyysia ei voi jättää tekoälyn tai englanninkielisten käännösten varaan. Tekoäly voi kääntää sanoja, mutta ihminen ymmärtää kulttuurisen kontekstin, historian ja rivien väliin kätketyt sävyt.
Kielten opiskelu kehittää keskeisiä tulevaisuustaitoja: analyyttista ajattelua, joustavuutta ja empatiakykyä. Yksipuolinen kielitaito käy jo nyt kalliiksi. Suomalaisia rekrytoidaan EU-tehtäviin puolet vähemmän kuin maakiintiömme edellyttäisi. Yksi merkittävä syy siihen on muiden kielten kuin englannin taidon puute. Vientiteollisuus kärsii, sillä luottamus ja syvät kumppanuudet rakennetaan aina asiakkaan omalla kielellä.
Tilanteen korjaamiseksi tarvitaan välittömiä valtakunnallisia päätöksiä. On luotava varhaiskasvatuksesta korkeakoulutukseen ulottuva valtakunnallinen kielistrategia, jolla turvataan kielellinen huoltovarmuus.
Kuntakohtaisesta hajanaisuudesta on siirryttävä sitovaan malliin, jossa jokainen peruskoululainen opiskelee lähiopetuksena vähintään kahta vierasta kieltä (A1 ja A2). B2-kielet kannattaa kytkeä osaksi taito- ja taideaineita. Ryhmäkokoja on kohtuullistettava, jotta alakoulussa aloitettu kielipolku jatkuu katkeamattomana läpi koulujärjestelmän.
Englanti voidaan taata A2-kielenä kaikille perusopetuksen oppijoille, mutta sen rinnalle on saatava tilaa muille kielille. Monipuolinen kielitaito ei ole vain yksilön valinta – se on Suomen tulevaisuuden, elinkeinoelämän ja turvallisuuden kiistaton elinehto.
Mari Holopainen
kansanedustaja (vihr.), kauppatieteiden maisteri, Helsinki
Tytti Tuppurainen
kansanedustaja (sd.), filosofian maisteri, Oulu
Outi Vilkuna
puheenjohtaja, Suomen kieltenopettajien liitto SUKOL ry, filosofian maisteri