Vaalikeskusteluissa poliitikot toivat esiin huolensa lukutaidon heikentymisestä ilman, että niissä olisi avattu tarkemmin käsite ”lukutaito”. Toimittaja Katja Pyörälä kirjoitti 1.4. Kalevaan jutun Lukutaito kohenee rutiineilla, johon hän oli haastatellut kahta Metsokankaan yläkoulun äidinkielen ja kirjallisuuden opettajaa. Siinä avattiin lukutaito-käsite mutta uudella tavalla.
Lukutaitoa on monentasoista: mekaanista, ymmärtävää, toiminnallista ja monilukutaitoa. Kriittinen lukutaito tarkoittaa kykyä arvioida luettua tekstiä digi- ja mediakriittisyyttä unohtamatta. Tätä omaehtoisen ajattelun muodostumiseen tähtäävää lukemisen taitoa pitää viimeistään yläkoulussa opettaa. Myös tämän lukutaidon heikentymisestä opetusalan asiantuntijat ja tutkijat ovat olleet huolissaan. Samoin me allekirjoittaneet.
Kalevan jutussa lukutaito avautuu lukijalle tarkoittamaan lukuharrastuksen ja lukuinnon syntyä ja lisäämistä. Tärkeitä asioita. Mutta tuntuu erikoiselta, että tällaista lukutaitoa harjoitetaan vielä yläkoulussakin – ovathan oppilaat jo 13–16-vuotiaita. Jokainen oppilas lukee luokassa itse valitsemaansa kirjaa. Tähän on Metsokankaalla varaa käyttää joka viikko kokonainen oppitunti. Se tekee esimerkiksi 7. luokalla 30 prosenttia muutoinkin yläkoulun vähäisistä äidinkielen ja kirjallisuuden oppitunneista.
Opetussisällöt ovat yläkoulun puolella laajat. Me allekirjoittaneet olimme mukana Oulun kaupungin tuntijakotyöryhmässä, jonka ansiosta saatiin yläkouluun yksi lisätunti oppiaineeseemme ensin Ouluun ja myöhemmin opetusministeri Henna Virkkunen meiltä toimeksisaaneena lisäsi sen koko maahan.
Jos Metsokankaan jokaviikkoinen lukukäytäntö yleistyy, onko mahdollista enää saada kaivattuja lisätunteja yläkoulun äidinkielen opetukseen? Vai meneekö seuraavakin lisätunti alakouluun, vaikka jo nyt lähes 80 prosenttia peruskoulun oppiaineemme tunneista on luokilla 1–6?
Vaikka Metsokankaan lukurutiinilla on hyviäkin puolia, kuten oppilaan keskittymiskyvyn ja sinnikkyyden lisääntyminen, yläkoulussa tulisi jo opettaa kriittistä lukutaitoa, jota jatko-opinnoissa ja työelämässä vaaditaan. Valitettavasti jutussa ei mainita, kontrolloivatko opettajat lukutunneillaan tapahtuvaa lukemista, kuten edellyttämällä oppilasta pitämään esimerkiksi lukupäiväkirjaa. Kirjailija Donnerin ajatus ”en ole asiaa ajatellut, kun en ole sitä kirjoittanut” toteutuisi tässäkin tehtävänannossa.
Kun tavoitteena on kriittisen lukutaidon kehittäminen, ts. tavoite opettaa tekstin syvällistä ymmärtämistä, tulkintaa ja analysointia, silloin yhteisen teoksen lukeminen toimii tehokkaammin, kuin jos jokainen lukee omaa teosta. Se mahdollistaa opettajan johdolla yhteiset keskustelut ja muiden oppilaita kiinnostavien opetusmetodien käytön. Tämä edellyttää, että myös opettaja lukee yhteisesti luettavat teokset.
Kun sekä lukukäytänteissä että luettavien teosten määrissä on suuria eroja niin kuntien kuin koulujenkin välillä, ei tasa-arvoinen kirjallisuuden opetus maassamme toteudu. Tarvitaan yhteiset käytänteet ja valtiolta korvamerkittyä rahaa kuntiin yhteisten teossarjojen hankkimiseksi kouluihin. Näitä esitimme avoimessa kirjeessämme opetusministerille ja kuntapäättäjille (Kaleva 19.3./Lukijalta) .
Ihmisen älyllinen kapasiteetti ei ole heikentynyt, mutta älykkyyden potentiaalin toteuttaminen on (Verkkouutiset 22.3.2025). Lapsissa ja nuorissa on potentiaalia, jota pitää tehokkaammin hyödyntää. Luetun ymmärtämisen ja kriittisen lukutaidon opettamatta jättäminen on vaarallinen suuntaus: oppilas jää haastamatta itsenäiseen ajatteluun. Tarvitaan kirjallisuuskasvatusta, joka lisäisi myös sivistyksen ja kulttuurien ymmärtämistä. Nyt olisi aika käydä laajaa keskustelua siitä, millaisia kansalaisia ja tulevaisuuden päättäjiä tämä maa tarvitsee.
Kaisa Hautamäki, Irene Härkönen
huolestuneet isoäidit, FM, äidinkielen ja kirjallisuuden lehtorit, jäseninä Oulun kaupungin kirjallisuustyöryhmässä, joka muun muassa kehitti Suomen ensimmäisen kirjallisuusdiplomin peruskouluille