Viime vuoden elin usein tunteen kanssa, joka oli kuin kiireellä kuormitettu hämmästys. Suoritin ensimmäistä vuottani yliopistossa, mikä toi mukanaan paljon uutta. Päivät tuntuivat ajoittain jopa kaoottisilta.
Opintojen alkaessa olin todella innoissani, mutta syksyn edetessä tunne kiireestä, ja toisinaan jäykähkö ilmapiiri luennoilla, synnyttivät minussa ajatuksen: yliopisto ei ole mikään leikin asia. Tuo ajatus vei minulta pois suuren osan siitä ilosta, joka minulla vielä opintojeni alussa oli.
Toisen lukuvuoden alussa huomasin lukujärjestykseeni jäävän juuri sopivasti tilaa japanin alkeiskurssille. Ilmoittauduin mukaan, koska olen jo pitkään halunnut opiskella japanin kieltä.
Heti ensimmäisistä luentodioista lähtien huomasin, kuinka iloisesta kurssista onkaan kysymys. Ilo syntyi opettajan piirtämistä muistisäännöistä, jotka olivat hauskoja. Siis, todella hauskoja! Muistisääntöjen tarkoituksena oli helpottaa japanissa käytettävien kirjoitusmerkkien oppimista. Opettajan piirrokset olivat oivaltavia, naivistisia ja värikkäitä. Nauroin niiden äärellä paljon.
Nauramisen ansiosta rentouduin ja huomasin, kuinka paljon helpommin muistin minulle täysin uusia asioita, kun mukana oli ilo. Muistin, että oppiminen saa olla hauskaa!
Nyt positiivisuuden läsnäolon voima tuntuu itsestäänselvyydeltä, mutta viime vuonna en huomannut ajatella sitä kiireen ja kuormituksen keskellä. Otin oppimisen ilon käyttööni yliopistossa vasta, kun opettaja ojensi sen oppimateriaaliensa kautta minulle.
Positiivisuuden läsnäolo uuden oppimisen äärellä tuo mukanaan paljon korvaamatonta hyvää. Positiivinen mieli on avoimempi ja joustavampi ottamaan vastaan uutta, kun taas pänttäämiseen pakotettu mieli toimii jäykästi. Lupasin itselleni, etten enää unohda iloa opinnoissani.
Miksi uuden oppimisen täytyisi olla totista touhua? Toivon, että jokainen opettaja ja opettajaksi aikova tunnistaisi positiivisuuden voiman. Sen, että uuden oppimisessa ilon läsnäolo on korvaamattoman arvokasta. Voi olla, että tämä on tärkein oivallus, jonka tulen tekemään koko viiden vuoden yliopisto-opintojeni aikana. Ja tästä oivalluksesta minä olen hyvin kiitollinen.
Anne-Mari Lampela
Oulu