
Ympäristöaktivistiliike Elokapina aloitti mielenosoitukset tänä aamuna UPM:n, Metsä Groupin ja Stora Enson pääkonttoreilla Espoossa ja Helsingissä.
Aamupäivällä Helsingin poliisi twiittasi, että se on pidättänyt viisi henkilöä, jotka olivat liimautuneet kiinteistöjen rakenteisiin. Asiaa tutkitaan tässä vaiheessa julkisrauhan rikkomisena, vahingontekona ja niskoitteluna, mutta nimikkeet varmistuvat esitutkinnassa.
Pääasiassa mielenosoitukset ovat sujuneet poliisin mielestä rauhallisesti ja mielenosoittajat ovat noudattaneet poliisin ohjeita. Poliisi tiedotti myös poistuneensa paikalta.
Eilen Elokapina protestoi Kemissä Metsä Groupin tehtaalla, jossa se esti liikenteen tehtaan rakennustyömaalle.
Liikkeen tiedotteen mukaan jokaisella konttorilla on tänään noin 20–30 mielenosoittajaa. Heistä muutamat ovat liimautuneet kiinni sisäänkäyntien pintoihin, suurin osa istuu maassa.
Elokapina kritisoi Suomen metsien hakkuutasoja ja sen aiheuttamaa luontokatoa. Se vaatii metsäyhtiöitä rajoittamaan hakkuita niin, että 30 prosenttia Suomen metsistä saataisiin suojelluiksi.
Mielenosoittajien mielestä metsäyhtiöiden tulee muun muassa korvata miljardiluokan kulut, jotka syntyvät veronmaksajille, kun Suomi joutuu ostamaan hiilinieluyksiköitä muilta EU-mailta.
Elokapina tuo tiedotteessaan esiin myös metsäteollisuuden työnantajien irrottautumisen työehtosopimustoiminnasta vuonna 2020 ja kertoo työntekijöiden aseman olevan heikko.
Maanantain tapahtumat Kemissä ja tämänpäiväinen mielenosoitus Etelä-Suomessa ovat osa Luontokatokapinaa, jonka aikana Elokapina järjestää useita mielenilmauksia 5.–14. lokakuuta.
Juttua päivitetty kello 12.57 lisätty poliisin tiedot pidätyksistä ja mielenosoitusten sujumisesta.