– Tuolla on jotain, kuka tunnistaa? Pinja-Emilia Lämsä kysyy ympärillään hyörivältä lapsilaumalta.
Kaikki seisahtuvat, ottavat nopeasti kiikarit esiin ja tähyilevät Kuivasjärvelle Lämsän osoittamaan suuntaan.
– Siinä on mustaa ja valkoista. Harakka! Yksi lapsista huutaa.
– Oikein. Huomaatteko, miten pitkä pyrstö harakalla on, kun se lentää? Maria Honkanen huomauttaa.
Pohjois-Pohjanmaan lintuyhdistyksen järjestämässä maksuttomassa lintukerhossa käy viikoittain kymmenkunta 7–15-vuotiasta lasta. Kerhoa on pidetty vuosikausia, mutta koronan vuoksi toimintaan tuli parin vuoden tauko. Tänä keväänä lapset ovat taas voineet bongata lintuja yhdessä.
– Aloitimme helmikuussa. Silloin oltiin vielä sisällä. Opeteltiin tunnistamaan lintuja, näytettiin diasettejä, kuunneltiin lintujen ääniä ja tehtiin tietovisoja, Lämsä kertoo.
Kun valon määrä lisääntyi, ryhmä pääsi testaamaan oppimaansa luontoon. Ainakin melkein.
– Ensimmäisillä kerroilla ei nähty mitään. Ei edes talitinttejä, Lämsä naurahtaa.
Biologiaa Oulun yliopistossa opiskelevat Lämsä ja Honkanen eivät jääneet kuitenkaan sanattomiksi. Kun lintuja ei näkynyt, Honkanen muun muassa demonstroi, kuinka kanalinnut menevät kieppiin.
– Lapset innostuivat siitä, Lämsä hymyilee.
Jäistä sorsille
– Äh, ei näillä tyhmillä kiikareilla näe muuta kuin sumua, 7-vuotias Niila Kipinä tuskailee tähyillessään järvelle.
Pinja-Emilia Lämsä opastaa kuinka rullaa liikuttamalla näkymä muuttuu. Kuivasjärven keskellä on kuitenkin käynnissä vain järven ilmastukset eikä sulasta vedestä löydy lintuja.
– Vielä on vähän jäistä sorsille, mutta muutaman kuukauden päästä tässäkin ruovikossa on paljon pikkulintuja. Voi olla esimerkiksi sirkkuja, Lämsä kertoo.
Edellisellä viikolla järven toisella puolella ryhmä näki urpiaisia ja sinitiaisia. Nyt saalis uhkaa jäädä laihaksi. Sitten jostain kuuluu tuttu ääni.
– Joutsenia! Lapset innostuvat.
– Ne ovat muuttomatkalla. Etsivät avovettä. Täällä sitä ei nyt ole tarjolla. Oulun seudulla laulujoutsenia näkee paljon. Etelämmässä on enemmän kyhmyjoutsenia, Lämsä kertoo.
Järven toiselta laidalta kiikareihin osuu myös suuri linnunpönttö, jonka ohjaajat nimeävät telkänpöntöksi.
– Huomaatteko, että siinä on hirveän iso lentoaukko. Poikasten ei tarvitse viipottaa kovin pitkää matkaa vesistöön, kun pönttö on lähellä vettä, Honkanen kertoo.
Viherpeipon vilahdus
Lopuksi ryhmä päättää suunnata vielä tiheään metsikköön, jos sieltä löytyisi lisää lintulajeja.
Viherpeippo vilahtaa niin, että vain Maria Honkanen ennättää sen näkemään. Lajille tunnusomainen ryystämisääni paljastaa havainnon kuitenkin oikeaksi.
Metsän keskellä voi kuulla myös talitinttien laulua.
– Niillä on hirveä määrä eri ääniä. Tähän aikaan vuodesta ne ilmoittelevat omasta reviiristään, Pinja-Emilia Lämsä tietää kertoa.
Kevään aikana lapset ovat kerhossa nähneet vielä aika peruslajistoa, mutta kevätmuutto onkin vasta alkamassa.
15-vuotiaan Inka Kukkolan ja 7-vuotiaan Niila Kipinän onnenhetki koettiin kuitenkin jo tällä linturetkellä: joutsen on heidän lempilintunsa.
– Kun ne on sellaisia valkoisia ja hienoja, Kipinä perustelee.