Tilaajille

Edus­kun­nan vuonna 2023 jättävä Juha Sipilä: "Tässä lajissa kansa päättää ja minä osaan astua sivuun, kun sen aika on"

Juha Sipilä puolisoineen muuttaa takaisin Kempeleeseen. Muuton takana on päätös jättää kansanedustajan työ nyt meneilään olevan kauden päättymisen jälkeen.
Juha Sipilä puolisoineen muuttaa takaisin Kempeleeseen. Muuton takana on päätös jättää kansanedustajan työ nyt meneilään olevan kauden päättymisen jälkeen.
Kuva: Valtioneuvosto

Pääministerinä ja keskustan puheenjohtajana aiemmin toiminut kansanedustaja Juha Sipilä muuttaa puolisonsa Minna-Maaria Sipilän kanssa Sipoosta takaisin Kempeleeseen. Sipilät muuttivat arkensa Kempeleestä Sipooseen vuonna 2014. Koko tämän ajan heillä on kuitenkin ollut asunto Kempeleessä ja he ovat olleet Kempeleessä kirjoilla.

Mikä tuo teidät nyt takaisin Kempeleeseen, Juha Sipilä?

– Olen päättänyt, että en lähde enää seuraavissa vaaleissa ehdolle. Kolme mielenkiintoista kautta eduskunnassa riittävät minulle, ja nyt on toisten vuoro. Pääministerin tehtävä asetti arkemme pääkaupunkiseudulle, ja oli järkevämpää asua pääsääntöisesti siellä. Nyt, kun kuluva, viimeinen kausi on lähestymässä puoliväliä, mietimme missä haluamme asua, kun eduskuntatyö loppuu. Vastaus oli selvä: haluamme palata Kempeleeseen. Ryhdyimme hakemaan hieman pienempää asuntoa täältä, ja se löytyi talvella. Nyt kuljen viikot eduskunnassa ja tulen viikonlopuiksi Kempeleeseen.