Palvelinkeskukset – kuten datakeskukset ja kryptovaluutan louhintayksiköt – tunnetaan suurina sähkönkuluttajina. Ne herättävät kysymyksiä: kuluttavatko ne liikaa vai rakentavatko ne digitaalista selkärankaa tulevaisuuden kriittiselle infrastruktuurille? Palvelinkeskuksen tuottaman sisällön käyttötapa lienee juurisyy alkaneeseen keskusteluun.
Datakeskusten rakentaminen ja ylläpito synnyttää suoria ja epäsuoria työpaikkoja. Arviolta yksi megawatin kapasiteetti tuo yleensä yhden työpaikan, vuosien pituisessa rakennusvaiheessa puhutaan sadoista. Datakeskuksen palvelimien ylläpidon lisäksi tarvitaan sähköasentajia, kunnossapidon ammattilaisia, siivoojia ja vartijoita – käytännönläheisiä töitä, joita ei voi ulkoistaa pilveen.
Hyviksen datakeskuksesta tekee, jos työ tehdään suomalaisella osaamisella. Kun suunnittelu, rakentaminen, käyttö ja ylläpito toteutetaan soveltuvin osin kotimaisin voimin, kertyy hiljaista tietoa ja teknistä kyvykkyyttä, joka kasvaa projektista toiseen. Mitä enemmän datakeskuksia rakennetaan, sitä paremmin osaaminen monistuu ja vahvistuu. Jos ne rakentuvat Suomeen, myös sähköverkkojen kyvykkyys hallita ja toteuttaa kasvaa projekti projektilta. Tämä ilmiö on nähty ennenkin. Aurinkovoimalat, meriteollisuus ja mobiiliverkot, miksei tuulivoimakin, ovat esimerkkejä aloista, joissa kansallinen tekeminen on synnyttänyt pysyvää osaamista Suomeen. Tärkeintä on aloittaa.
Keskusten yhteiskunnallinen hyväksyttävyys näyttää riippuvan käyttötarkoituksesta. Tekoälyn, digitaalisten palveluiden ja tietoturvan vaatima laskentateho voi olla Suomelle strateginen etu – osa huoltovarmuutta ja kilpailukykyä. Siis miten sairaalat, pankit, yliopistot vastaavat nostavat tuottavuuttaan ja turvaavat palveluita.
Lisäksi datakeskukset voivat toimia alustana uusille innovaatioille ja tutkimusyhteistyölle. Ne tukevat nykyisiä palveluita, enkä näe huonona asiana, jos Suomi on Euroopan mittakaavassa merkittävä datatalouden keskus. Sen sijaan kryptovaluutan louhinta tai kissavideot voivat jäädä irralliseksi ilmiöksi: kontit tulevat, kuluttavat sähköä, mutta eivät juuri työllistä tai juurru alueelle. Kysymys kuuluu, luoko toiminta arvoa yhteiskunnalle? Selvä pahis.
Suomi tuottaa sähköstään 94 prosenttia fossiilivapaasti. Puhtaan tuotannon edullisuus ei yksin riitä – tarvitaan myös ennakoitavaa ja joustavaa kulutusta, muuten yhtälö ei toimi. Monet palvelinkeskukset varautuvat sähkömarkkinoiden hintavaihteluihin varavoimalla ja akustoilla, oman liiketoimintansa takia. Nämä voivat tukea sähköverkkoa reservimarkkinoilla, tasapainottaa taajuutta ja auttaa huippukuormissa. Esimerkiksi Google hyödyntää Irlannissa akustojaan sähköverkon tukena, ja Equinix käyttää Norjassa varavoimaa alueellisiin tarpeisiin. Suomessa samankaltaiset ratkaisut voisivat tehdä keskuksista aktiivisia toimijoita, eivät pelkkiä kuluttajia. Myös ylijäämälämmön hyödyntäminen kaukolämmössä lisää kokonaistehokkuutta.
Jos Suomeen ei saada riittävästi puhdasta sähköä käyttäviä teollisia investointeja, myös uusiutuvan energian rakentaminen hidastuu. Ilman kannattavaa, kotimaahan sijoittuvaa kysyntää ei synny insentiiviä rakentaa uutta kapasiteettia. Se jarruttaa vihreää siirtymää ja vie kasvua muualle maailmaan. Kansainvälinen peli käy kuumana ja investoinnit eivät rakennu yhdessä yössä. Esimerkiksi Microsoftin hanke Suomessa käynnistyi laskelmilla jo 2018, julkaistiin 2022 ja ensimmäiset keskukset aukeavat 2027. Pitkäjänteisyys on valttia – ja kilpailu globaalia. Sähköverkon kannalta otollisin sijoituspaikka on lähellä tuotantoa, minkä vuoksi pohjoinen sijainti on selvästi parempi kuin eteläinen kulutuskeskittymä.
Ruotsi on houkutellut investointeja selkeällä sääntelyllä ja veroeduilla. Jos Suomi haluaa osansa datatalouden kasvusta, tarvitaan kokonaisvaltaista lähestymistä: laajakaistayhteyksistä sähköverkon kapasiteettiin ja koulutuksesta lupaprosesseihin.
Ilman laitteistoa ei ole dataa, eikä datataloutta synny ilman investointeja. Samalla on pohdittava omistajuutta: haluammeko kansainvälisiä investointeja – mutta suomalaisin ehdoin – vai jäämmekö katsojiksi?
Palvelinkeskukset voivat olla Suomelle uusi kasvualue – paitsi taloudellisesti, myös osaamisen, energiatehokkuuden ja digitaalisen omavaraisuuden näkökulmasta. Ne voivat kuluttaa sähköä, mutta samalla vakauttaa verkkoa, tuottaa lämpöä ja rakentaa osaamispohjaa. Työ luo lisää työtä. Jos työ tehdään Suomessa ja suomalaisin voimin, kasvaa myös kansallinen kyvykkyys. Jokainen uusi keskus vahvistaa pohjaa seuraavalle – ja tukee myös energiainvestointeja. Kysymys ei ole vain sähkönkulutuksesta, vaan siitä, realisoimmeko mahdollisuuden vai jätämmekö sen muiden rakennettavaksi.
Arto Sutinen
toimitusjohtaja, Oulun Energia -konserni