Boi­kot­ti ku­rit­taa Oulun ainoaa Te­boil-yrit­tä­jää, vaikka oikea osoite olisi muualla – Yhtiö ei kom­men­toi sul­jet­tu­jen asemien tu­le­vai­suut­ta

Toistaiseksi Teboilin tuoreimmat julkisesti saatavilla olevat taloustiedot ovat vuodelta 2022. Öljyä Venäjältä ei kuitenkaan enää tule.

Jutta Perätalon tankkauspaikan ratkaisevat sijainti ja hinta.
Jutta Perätalon tankkauspaikan ratkaisevat sijainti ja hinta.
Kuva: Maiju Pohjanheimo

Oululainen Jutta Perätalo laskee bensaa auton tankkiin Kaukovainion Teboililla. Pakkokin on, sillä polttoaine oli juuri loppumassa ja paikka sattui kohdalle.

Sijainnin lisäksi Perätalon tankkauspaikan ratkaisee hinta. Sillä ei ole väliä, mihin ketjuun se kuuluu. Huoltoasemien muita palveluita hän käyttää harvoin.

Teboilin Venäjä-kytköksistä Perätalo ei ole aikaisemmin kuullut.

Hinnoissa on pieniä eroja, milloin kenenkin toimijan eduksi. Kuva Kaukovainion kylmäasemalta, jonka hinnat olivat jutun tekemisen aikaan halvemmat kuin Tuiran huoltamoilla.
Hinnoissa on pieniä eroja, milloin kenenkin toimijan eduksi.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä