Valtiopäiväneuvos Olavi Ala-Nissilä ja agronomi Esa Härmälä ovat kirjoittaneet pamfletin Miten Suomi selviytyy? – Velvollisuus osallistua – oikeus vaurastua (Väyläkirjat 2025).
Ala-Nissilä ja Härmälä esittävät uusia toimintamalleja, joilla Suomi pääsee eteenpäin kuromaan kiinni naapurimaiden etumatkaa ja varautumaan tulevaan.
Pamfletissa on mielenkiintoinen Härmälän kirjoitus: Suomalaisten arvot, kristillisyys, maallistuminen ja kirkon asema.
Härmälä muistelee kummilapsensa rippijuhlissa pitämäänsä puhetta, jossa hän muistutti nuorta maailmankansalaista siitä, että enemmistö maailman ihmisistä tulee pitämään häntä aina kristittynä riippumatta siitä, mitä hän ajattelee kristinuskosta. Hän on kristitty, koska on valkoinen eurooppalainen eikä ole juutalainen. Kummilapsen on siksi hyvä tuntea oma kristillinen kulttuuritaustansa ja ne kristilliset arvot, jotka eloamme ohjaavat, neuvoi Esa-kummisetä nuorta.
Härmälä muistuttaa luterilaisuuden merkityksestä pohjolan kulttuurille ja yhteiskunnille. Ja tottahan se on, että Lutherin uskonpuhdistus merkitsi käytännössä vallankumousta. Keisarien, aateliston, paavin ja piispojen hallitsemaan maailmanjärjestykseen tuli ratkaiseva muutos. Uskosta tuli kansan henkilökohtaista todellisuutta, ja he saivat oikeuden itse lukea omalla äidinkielellään Raamattua ja uskonpuhdistuksen radikaalia kirjallisuutta. Ei liene sattumaa, että maailman luterilaisimmat maat, Pohjoismaat, ovat myös maailman onnellisimpia maita!
Härmälä on huolissaan siitä, että täälläkin arvotyhjiö luo synkän varjon kehityksemme ylle. Hän siteeraa kirjailija Joel Haahtelaa: ”Kun katselemme eurooppalaista historiaa taakse päin, näemme lisääntyvän vapauden rinnalla hämmennyksen ja ahdistuksen. Ihminen voi olla mitä vain, mitään rajoja ei ole. Oma itse löytyy uudestaan joka kuukausi, sosiaaliseen mediaan voi luoda feikkielämän, ruumista voi muokata rahalla, Tinderistä voi aina löytyä parempi kumppani.”
Meneillään olevassa arvojen myllerryksessä Härmälä katselee apua etsien kirkon suuntaan. Hän näkee kirkon voimavarana erityisesti sen, että kirkko on kansanvaltainen. Hän murehtii sitä, että pahimmillaan kirkollisvaalien äänestysvilkkaus on vain muutaman prosentin luokkaa.
Hän myöntää, että hänenkin on vaikea löytää listoilta tuttuja henkilöitä. Hän näkisi hyvänä, että kirkollisvaaleihin panostettaisiin enemmän ja että ehdokkaista löytyisi kasvavassa määrin jäsenistön laajasti tuntemia, tunnettuja ehdokkaita. Hän vertaa kirkollisvaalia osuuskauppaliikkeen vaaleihin. Niiltä listoilta hän sanoo löytävänsä enemmän tuttuja ehdokkaita kuin kirkollisvaalilistoilta.
Härmälä uskoo, että laaja kansalaisosallistuminen kirkon hallintoon toisi kirkon lähemmäksi kansaa. Se voimistaisi myös kirkon sanoman vaikutusvaltaa yhteiskunnallisen arvomyllerryksen keskellä.
Härmälän pohdiskelu on arvokas keskustelunavaus kirkon panoksesta suomalaisen yhteiskunnan kehittämisessä entistä kestävämmäksi meneillään olevan epävarmuuden ajan keskellä.
Simo Rundgren
rovasti, Pellon vt. kirkkoherra