Sote-päätösten siirtyminen hyvinvointialueille ei tarkoita sitä, että kuntapolitiikassa voidaan unohtaa vammaispolitiikka ja vammaisten ihmisten huolet. Asia on oikeastaan päinvastoin. Vammaispolitiikka ei ole vain sote-asia. Vammaisuuden huomiointi on kaupungilta myös monia arjen tekoja. Nyt Oululla on mahdollisuus paneutua uudella otteella rakentamaan sellaista arjen kaupunkia, jossa jokaiselle on tilaa.
Olen katsonut vammaisuuden arkea pitkään läheltä. Perheeseeni on syntynyt kaksi ihanaa erityislasta. Tyttäreni menehtyi viime vuonna syöpään, poikani asuu nykyään omassa kodissa tuettua ja turvallista elämää. Käymme viikoittain pyörätuolikävelyillä ja kesäisin jäätelöillä. Vaimoni sairastuttua kaksi ja puoli vuotta sitten parantumattomaan syöpään olin hetken ajan myös hänen omaishoitajansa.
Lähes kolmenkymmenen vuoden ajan olen ollut lapsilleni vanhempi sekä tarvittaessa esitaistelija byrokratian viidakossa. Nämä ovat varmasti tuttuja rooleja jokaiselle erityislapsen vanhemmalle. Maailmassa, joka suunnitellaan tavisten säännöillä, erilaisuus tarkoittaa jatkuvaa sumplimista.
Kuluneiden vuosien aikana olen päässyt näkemään ja kokemaan, miten pienet ja suuret asiat vaikuttavat vammaisten ihmisten arkeen joko tuoden mahdollisuuksia tasavertaisuuteen tai eristämällä ulkopuolelle. Aurataanko palvelukodin lähitiet huolellisesti vai jätetäänkö vaarallisia polanteita? Pääseekö virastoon tai lähikirjastoon sisälle ilman apua? Nämä ovat pieniä, mutta tärkeitä asioita.
Reilussa kaupungissa jokainen tuntee itsensä arvokkaaksi. Yhtenä Suomen suurimmista kaupungeista Oulun on oltava myös Suomen vammaisystävällisin kaupunki. Toivon, että esimerkiksi tuleva kulttuuripääkaupunkivuosi tarjoaa elämyksiä erilaisille taiteen ja kulttuurin kokijoille. Kulttuuri jos mikä yhdistää meitä kaikkia.
Eero Tervonen
kuntavaaliehdokas (sd.), Oulu