Kuri vaihtui kuuntelemiseen
Anna-Maria Alaluusuan lapsuudessa 1950-luvulla lapsia piiskattiin ja alistettiin. Tultuaan itse äidiksi hän alkoi ajatella, että kuri ei olekaan kasvattamisen ykkösasia. Hänen tyttärensä Erika Alaluusua neuvottelee oman lapsensa kanssa lähes kaikesta. Neljävuotias Emilia on opettanut myös isovanhempansa puhumaan rakkaudesta.
Kuva: Anssi Jokiranta
Anna-Maria Alaluusua
"Minulla on kaksi tytärtä.
Kun heistä vanhempi syntyi, olin 23-vuotias ja meillä oli puolisoni kanssa porotila Luusuan kylässä Kemijärvellä.
Ajattelin, että siinähän se lapsi kasvaa kaiken muun ohessa. Tytär kulki aikuisten mukana eikä häntä varten järjestetty mitään erityistä.
Myöhemmin olen miettinyt, että voi kauhea, miten sitä on lapseen suhtautunut.
Erika syntyi lähes 11 vuotta siskonsa jälkeen. Silloin ymmärsin jo, että lapsi tarvitsee aikuista ja yhteistä tekemistä.
Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä
Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €
Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa
Näköislehdet ja arkisto
Galleriat, videot ja live-lähetykset
Podcastit
Päivittäiset uutiset sähköpostiisi
Pelit ja koulutukset
Tilaajaedut