"Aivan sar­ja­tu­li­tus­ta" – Oulun Jou­si­mies­ten Tuire Kou­ru­laa Matt Damonin räis­kin­tä hu­vit­taa

Ei ole ihan noin helppoa, Tuire Kourula toteaa The Odyssey -elokuvan jousiammunnasta.

Tuire Kourula näkee uutuuselokuvan jousiammuntakohtauksissa samoja elementtejä, joita hän itsekin lajin parissa kokee. Ammunnan rauhallista vetovaihetta hän kuitenkin jää kaipaamaan.
Tuire Kourula näkee uutuuselokuvan jousiammuntakohtauksissa samoja elementtejä, joita hän itsekin lajin parissa kokee. Ammunnan rauhallista vetovaihetta hän kuitenkin jää kaipaamaan.
Kuva: Anssi Juntto
Leffavieras

Muinaiskreikkalaiseen runoelmaan pohjaavassa The Odyssey -elokuvassa (Plaza & Star) ei jää epäselväksi, kuka on tienoon taitavin jousiampuja. Päähenkilö Odysseus (Matt Damon) singauttelee jousellaan nuolia taajaan ja tarkasti. Ammunnan kuvaus ei kuitenkaan ole järin realistista.

Oman harrastuksensa reilut 30 vuotta sitten kemiläisessä Pohjan Jousessa aloittanutta ja nykyään Oulun Jousimiehiä edustavaa Tuire Kourulaa elokuvan ammuntakohtaukset huvittavat.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä