-

Vuosi Kär­sä­mäel­lä

Essi Havana ja Juuso Nurmela muuttivat vuosi sitten Kärsämäelle, Suomen sisäisen muuttoliikkeen "hulluna vuotena". Muuttoliike on jo kääntynyt takaisin kaupunkeihin mutta jättikö se mitään jälkiä?

Essi Havana ja Juuso Nurmela muuttivat vuosi sitten Kärsämäelle, Suomen sisäisen muuttoliikkeen "hulluna vuotena". Muuttoliike on jo kääntynyt takaisin kaupunkeihin mutta jättikö se mitään jälkiä?

Kärsämäki

Essi Havana ja Juuso Nurmela muuttivat vuosi sitten marraskuussa Oulusta Kärsämäelle, karkuun kaupungin sykettä. Se ei ole ihan tavanomainen ratkaisu 26-vuotiaille, jotka molemmat ovat syntyneet ja kasvaneet Oulussa.

Pariskunta nauraa, että jos asia olisi ollut Havanan äidin päätettävissä, tämä olisi estänyt muuttamisen. Niin huonolta ajatukselta paritalon puolikkaan ostaminen Kärsämäeltä hänestä kuulosti. Erityisesti, kun perheeseen odotettiin esikoista, nyt viiden kuukauden vanhaa Nuppua.

Vuosi 2021oli Suomen sisäisen muuttoliikkeessä poikkeuksellinen, sillä maaseutumaisten kuntien muuttotappio putosi noin kuudennekseen siitä, mitä se oli vuositasolla ennen koronakriisiä.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Ilmoita asiavirheestä