Minusta piti tulla äidinkielen opettaja, mutta haave kaatui jo opiskeluaikana.
Sijaisuudet yläasteella olivat lähes poikkeuksetta hirveitä kokemuksia. Ketään ei tuntunut kiinnostavan suomen kieli, kirjallisuudesta puhumattakaan. Pakko myöntää, että pelkäsin teinejä.
Oman lapsen ja hänen ystäviensä myötä olen muuttanut mieleni. Teinit ovat teräviä ja hauskoja, täynnä uusia ajatuksia ja näkökulmia. On upeaa saada seurata, kun lapsi on kasvamassa omaksi erityiseksi itsekseen.
Kun nuorista puhutaan julkisuudessa, keskustelu pyörii yleensä ongelmien ympärillä. Aikuiset ovat huolissaan vuorotellen nuorten liikkumattomuudesta, älylaiteriippuvuudesta, väkivallanteoista, mielenterveydestä ja heikoista Pisa-tuloksista.
On luonnollista olla huolissaan jälkikasvusta, mutta mikään noista ongelmista ei ole nuorten vika, eivätkä ne koske vain nuoria. Me aikuiset liikumme liian vähän, olemme liikaa kiinni älylaitteissa, liian kuormittuneita ja teemme harkitsemattomia päätöksiä lastemme koulunkäynnin suhteen. Sekään ei johdu nuorista, että Suomi on tilastojen valossa hyvin väkivaltainen maa.
Pohjoismaiden ensimmäinen ja ainoa nuorisolääketieteen dosentti Silja Kosola muistuttaa Helsingin yliopiston Utelias mieli -podcastissa, että 80 prosenttia suomalaisista nuorista voi paremmin kuin koskaan. Siihen nähden ongelmiin keskittyvä puhe on ylimitoitettua.
Kosola haluaisi ravistella nuorten terveydenhuoltoa siten, että nykymuotoisista nuorten lääkärintarkastuksista luovuttaisiin. Hätkähdyttävä ehdotus, koska lääkärintarkastuksilla ajatellaan olevan ennaltaehkäisevä vaikutus.
Näin ei kuitenkaan ole, sillä Kosolan mukaan tarkastuksien vaikuttavuudesta ei ole olemassa tutkimusnäyttöä. Nuorten mittaaminen ja punnitseminen perustuvat pelkkään ajatukseen siitä, että lääkärin tapaaminen on tarpeellista ja hyväksi. Ongelma piilee siinä, että terveiden nuorten tarkastaminen rutiininomaisesti vie lääkärin ajan niiltä noin 20 prosentilta nuorista, jotka todella tarvitsisivat lääkärin apua.
Kosola on huolissaan siitä, miten nopeasti kehitys on polarisoitumassa. Viidesosalla nuorista menee koko ajan huonommin. Nämä nuoret ovat vaarassa jäädä heitteille, koska 16-vuotiaana he siirtyvät monilta osin aikuisten terveydenhuollon piiriin. Samaan aikaan tutkimuksista tiedetään, että 16-vuotias ei ole vielä aivoiltaan aikuinen.
Jostain syystä päätöksenteossa ei joko pystytä tai haluta katkaista tätä kehitystä. Se turhauttaa tutkijoita, ja sen pitäisi huolestuttaa meitä kaikkia. Meillä ei ole varaa menettää yhtäkään nuorta yhteiskunnan ulkopuolelle.
On helppo olla yhtä mieltä nuorisolääketieteen dosentin kanssa siitä, että suhtautuminen nuoriin muuttuu siinä vaiheessa, kun he muuttuvat suloisista lapsista pelottaviksi teineiksi. Siinä missä lasten kanssa käydään neuvolassa lähes jatkuvasti, teinit eivät tunnu olevan erityisen kiinnostuksen kohde. Tämän suhtautumisen pitää muuttua.
Teini-iässä turha lojaliteetti vanhempia ja aikuisia kohtaan karisee. Siksi nuorelta saattaa saada vastauksen, joka sattuu. Yleensä se johtuu siitä, että kommentti osuu maaliinsa. Sen sijaan, että tuomitsisi nuoret hankaliksi, vastaus tulisi nähdä keskustelunavauksena ja mahdollisuutena oppia jotakin.
Nuorilla on vielä kaikki mahdollisuudet muuttua ja muuttaa asioita. Siksi meidän aikuisten tulee arvostaa nuoria nykyistä enemmän ja tehdä nuorten kannalta parhaita mahdollisia päätöksiä. Niiden päätösten tulee perustua tutkittuun tietoon eikä piintyneisiin tapoihin, miten asiat on aina hoidettu.