Lintuinfluenssan tarttuminen ihmisestä toiseen vaatisi viruksen muuntautumista – virologian professori: Mahdollisuuksia taudille ei kannata antaa
Lääkärilehti: Apinarokko leviää nyt oudosti eri puolilla maailmaa – kaikilla sairastuneilla ei ole yhteyttä toisiinsa tai Afrikkaan
Viikon lopuksi: Kättely ei ole pelkkää turhanpäiväistä ravistelua, vaikka korona-ajan opit ja käsienpesukyselyt saavatkin toivomaan, että luopuisimme siitä
Korona ei näy erityisesti kuolleisuuden kokonaiskasvuna Pohjois-Suomessa – virus ei ole myöskään muuttanut hautaustapoja Oulun seurakuntayhtymässä
Useita ilmoituksia EHEC-epidemiaepäilyistä eri puolilta Suomea – bakteeri voi tarttua esimerkiksi raa'asta jauhelihasta tai kasviksista
Oulussa levitetään viruksia ja bakteereja tappavaa pinnoitetta, joka tuhoaa myös koronan – toiminta perustuu valon avulla käynnistyvään kemialliseen reaktioon
Pohjois-Pohjanmaalla ihmisiä asetetaan karanteenin liukuhihnalta – Infektiolääkäri: "Tuskin kellään on olemassa kristallipalloa, mutta eivätköhän tapaukset lisäänny tästä entisestään"