Pohjois-Pohjanmaalla on havaittu hinkuyskää yksittäistapauksina sekä pieninä, rajoittuneina epidemioina, kertoo Pohde.
Hinkuyskää on diagnosoitu Oulussa sekä maakunnan eteläosissa. Tapauksia on usean eri kunnan alueella.
Hinkuyskä leviää pisaratartuntana. Hinkuyskän ensioireet voivat olla tavallisen flunssan kaltaisia. Puuskittainen ja yleensä yöllä vaivaava yskä ilmenee 1–2 viikon päästä ensimmäisistä oireista. Yskä kestää yleensä 2–6 viikkoa.
Tauti voi olla erityisen vakava alle kuuden kuukauden ikäisille vauvoille, joita ei ole rokotettu tautia vastaan. Vanhemmilla lapsille ja aikuisille tauti on hyvin harvoin vaarallinen.
Pienillä vauvoilla ensioireina voi olla hengityskatkoksia, sinistelyä ja oksentelua. Odottavat äidit saavat raskausaikana hinkuyskärokotteen, jotta syntyvä lapsi saa vasta-aineita äidiltään.
Sairastunut tartuttaa hinkuyskää noin kolmen viikon ajan oireiden alusta. Tautia voidaan lievittää ja tartuttavuutta vähentää antibiootilla. Jos lapsella on hinkuyskä, hänen pitää olla pois koulusta tai päiväkodista viiden päivän ajan antibioottikuurin aloittamisesta.
Suurin osa tällä hetkellä liikkuvista hengitystieinfektioista on muuta kuin hinkuyskää. Tavalliset flunssavirukset leviävät syksyisin koulujen alkamisen myötä.
Hinkuyskää on syytä epäillä, jos henkilö tietää altistuneensa tautiin, ja flunssan kaltaiset oireet alkavat 1–3 viikon päästä altistumisesta.