Puutiaiset eli punkit heräilevät talvihorroksestaan myös Oulussa, mutta lumen läpi ne eivät kaivaudu – "Hyvin rajatuilla, lumettomilla paikoilla"
"Joka vuosi toivomme maan jäätyvän ennen lumen tuloa" – Punkit ovat paikoin lähes ympärivuotinen riesa: Puutiainen liikkuu jo muutaman asteen lämpötilassa
Puutiaisia esiintynee runsaasti tänäkin vuonna, punkkisyyni tarpeen myös lemmikeille – muualla kuin riskialueilla rokote puutiaisaivokuumetta vastaan maksullinen
Punkkilive on kerännyt jo 30 000 punkkihavaintoa, myös Oulusta ja Rovaniemeltä paljon havaintoja – viime vuosina punkit ovat levinneet yhä pohjoisemmaksi
Rantametsien puutiaisia on nyt syytä välttää – Kaksi kolmesta Oulun seudun punkista kantaa borreliabakteeria "Kesäkuun alkupuolella riski on vielä aika suuri"
Kysyimme, milloin punkeilta suojautuminen kannattaa aloittaa? – "Punkkikausi alkaa, kun lämpötila on vähintään viisi plusastetta"
Elokuvaohjaajan pitkä ja kallis borrelioositaistelu – Joonas Berghäll söi kassikaupalla lääkkeitä ja käytti yli 80 000 euroa sairautensa hoitoon