Seppo Torvikoski on opettanut satoja lapsia ja nuoria Oulun konservatoriossa. Hän sanoo opettavansa mieluummin musiikin kirjoitus- ja lukutaitoa kuin varsinaista musiikinteoriaa.
Kuva: Maiju Pohjanheimo
Kun oppilaiden isovanhemmilta alkoi sitten tulla terveisiä entiselle opettajalle, Seppo Torvikoski huomasi, että työura alkoi olla lähellä loppusointua. Torvikoski opetti musiikinteoriaa Oulun konservatoriossa yli 40 vuotta.
– Olen sataprosenttisesti oululaisen musiikkikoulutuksen kasvatti, Torvikoski sanoo.
Pohja tulevalle ammatille, sävellystyölle ja soittamiselle syntyi ala- ja yläkoulujen musiikkiluokilla, Madetojan musiikkilukiossa ja Oulun konservatoriossa.