Muut venekyytiläiset nostelevat monen päivän ruokakasseja venetaksista laiturille, mutta meillä on selässä vain päiväreput. Se harmittaa heti.
Edessä levittäytyy pienten punaisten rakennusten rykelmä, sen takana ja sivuilla näkyy hiekkadyynejä. Linnunlaulut sekoittuvat keskenään.
Yr.no ennusti sadetta, mutta saaren yllä paistaa aurinko. Lipputangossa on Ruotsin lippu ja näkymä on niin idyllinen kuin punamökkinen saaristolaiskylä vain voi olla.
Olemme saapuneet noin tunnin ja vartin kestäneen venematkan jälkeen Haaparannan saariston kansallispuistoon ja sen eteläisimpään kolkkaan ja suurimpaan saareen Sandskäriin. Edessäni näkyvät punaiset torpat kuuluvat Kumpulan kalastajakylään, jossa on kalastettu jo 1700-luvulla.

Nykyään saari on suosittu retkikohde ja monipuolisen linnustonsa ansiosta lintuharrastajien suosiossa.
Ruotsin Lääninhallitus tukee kansallispuiston kaupallisia venekyytejä. Saman päivän aikana tapahtuva meno–paluu saarelle maksaa 300 Ruotsin kruunua eli noin 28 euroa.