– Tässä on yhden taiteilijan elämäntyö, Janne Kannisto sanoo ja viittoo kädellään kohti seiniä.
Tyhjillään olleessa liikehuoneistossa, Pakkahuoneenkatu 10:ssä avautuu tänään pari kuukautta sitten edesmenneen oululaisen taidemaalari Matti Mikkolan taidenäyttely.
Perinteisistä taidenäyttelyistä poiketen teoksia ei ole varsinaisesti kuratoitu, vaan Mikkolan ystävä Janne Kannisto on saanut Matin ja hänen edesmenneen puolison, kulttuurivaikuttaja Kaisu Mikkolan perillisiltä vapaat kädet näyttelyn toteuttamiseen.
Toinen pojista kävi katsomassa etukäteen näyttelytilaa ja totesi Kannistolle, että ”nyt on esillä ennennäkemätön kattaus maalauksia”.
– Ehkä näin kirjavaa kokonaisuutta ei ole koskaan ollut esillä, Kannisto myöntää.
Jokaiselta vuosikymmeneltä
Matti Mikkola valmistui 50-luvun puolivälin jälkeen taideakatemiasta ja elätti itsensä sen jälkeen taiteilijana. Janne Kannisto on yrittänyt valita näyttelyyn töitä ystävänsä pitkän uran jokaiselta vuosikymmeneltä.
Aluksi Mikkola teki abstrakteja teoksia ja erilaisia värien ja muotojen kokeiluja, mutta hyvin pian luonto tuli hänen pääasialliseksi maalausaiheeksi.
Kannisto ja Mikkola ystävystyivät pikkuhiljaa, kun Mikkola asioi Kanniston korukaupassa. Heitä yhdisti kiinnostus taiteeseen ja luontoon. Molemmat kulkivat Lapissa kalastamassa.
– Aika monesta taulusta olen kuullut juttuja. Ne, jotka hän esitteli 2–3 kertaan, ja joista jotain tiedän, olen poiminut mukaan.
Ei poistomyynti
Janne Kannisto kertoo, että näyttelylle on kaksi syytä.
Ensimmäinen on se, että sen avulla voidaan muistella hiljattain edesmennyttä oululaista taiteilijaa.
Toinen on se kylmä tosiasia, että vaikka Pakkahuoneenkadun pieneen tilaan on ahdettu suuri määrä taiteilijan töitä, Kannisto kertoo, että Mikkolan ateljeehen jäi vielä huomattava määrä valmiita teoksia.
Perillisillä on varastointiongelmia.
Vaikka näyttelyssä esillä olevat taulut ovat myynnissä, Kannisto korostaa, että niistä ei pyritä eroon hinnalla millä hyvänsä.
– Niin minä kuin perilliset tiedämme Matin suhtautumisen ammattiin, sen ammattiylpeyden. Sitä ei millään poistomyynnillä murenneta.
Kannisto kertoo pohtineensa, miten Mikkola olisi itse suhtautunut tämänkaltaiseen näyttelyyn.
– Uskon, että Matti olisi ollut tyytyväinen. Niin monta luentoa hän näistä teoksista piti. Ei hän kättä löisi olkapäälle, hän oli sen verran jäyhä, mutta hymähdellen hyväksyisi varmasti, Kannisto sanoo.