Ylivieskan Niemelänkylällä on palanut perjantaina aamupäivällä omakotitalon autotalli.
Päivystävä palomestari Joonas Merilehto kertoo, että alle kahden metrin päässä omakotitalosta sijainnut, 40-neliöinen autotallirakennus syttyi palamaan.
– Pelastuslaitoksen tullessa liekit tulivat autotallin puolelta. Saimme rajattua palon niin, ettei se päässyt leviämään.
Palosta ei aiheutunut henkilövahinkoja, eikä haittaa tai häiriötä naapurustolle. Talon asukas yritti alkusammutusta ja hengitti savua. Ensihoito tarkastaa hänen tilansa.
Merilehdon mukaan savunmuodostus oli alkuun hyvinkin runsasta, mutta puolen päivän aikoihin tilanne oli jo hallinnassa.
Pelastuslaitos sai palon sammutettua. Tehtävälle hälytettiin kahdeksan pelastusyksikköä.
Autotallirakennus tuhoutui käyttökelvottomaksi ja sen sisällä ollut henkilöauto paloi.
Uutista päivitetty kauttaaltaan 6.2.2026 kello 13.17.