Oulun kaupungin johtoryhmä päätti kokouksessaan keskiviikkona, että maskisuositus yläasteen ja toisen asteen kouluissa voidaan purkaa välittömästi Oulussa. Maskisuosituksen purku ei koske koulujen henkilökuntaa, vaan pelkästään oppilaita ja opiskelijoita.
Kaupungin ja Pohjois-Pohjanmaan epidemia on perustasolla ja Oulun 14 vuorokauden ilmaantuvuusluku (14,4) on laskussa.
Johtoryhmä käsitteli kokouksessaan myös muita koronasuosituksia Oulun kaupungissa. Maskisuositus jää yhä voimaan kouluja ja toisen asteen opiskelijoita lukuun ottamatta. Myös suositus etätyöstä ja etäkokouksista jäävät voimat, johtoryhmä muistuttaa.
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto poisti eilen 1. kesäkuuta yleisötapahtumien kokoontumisrajoitukset, ja näin ollen koulujen päättäjäisiä voidaan järjestää hallitusti. Ohjeistuksen mukaan kuitenkin sisätiloissa olisi hyvä säilyttää riittävät etäisyydet eli noin yhden metrin välit.
Kaikissa kokoontumisissa on syytä noudattaa hyvää käsihygieniaa, tilojen ja pintojen tehostettua puhdistusta sekä huolehtia riittävästä ilmanvaihdosta, etenkin sisätiloissa.