Nykyinen yhteiskunta mittaa ihmisen arvoa usein tuottavuuden kautta. Jos jaksaa tehdä, suorittaa ja pysyä mukana rattaissa, on arvokas. Jos ei jaksa, epäonnistuu. Tämä asettaa valtavan paineen, ja yhä useampi uupuu.
Mielenterveysongelmat lisääntyvät ja työuupumus on merkittävä syy sairauspoissaoloihin ja työkyvyttömyyteen Suomessa. Se ei ole yksilön heikkous, vaan rakenteiden aiheuttama kuormitus. Kun tehokkuus asetetaan hyvinvoinnin edelle, ihmisen psyyke joutuu jatkuvaan puristukseen.
Erich Fromm jo 1950-luvulla kirjoitti, että psykiatria ja mielenterveyden hoito eivät tapahdu irrallaan yhteiskunnasta. Normaaliksi kutsuttu käyttäytyminen voi tarkoittaa myös sopeutumista sairaaseen kulttuuriin. Moderni psykiatria syntyi osittain siksi, että ihmiset saatettiin takaisin osaksi oravanpyörää. Ihminen sopeutetaan takaisin järjestelmään, vaikka järjestelmä itsessään voi olla vieraannuttava. Yksilön jaksamista korjataan, mutta yhteiskuntaa ei.
Ihmiset, jotka jättäytyvät pois työelämästä tai elävät tukien varassa, leimataan helposti laiskoiksi. Todellisuudessa monet heistä ovat väliinputoajia, jotka ovat jo kärsineet järjestelmän paineista, epävarmuudesta tai mielenterveyden horjumisesta. Pitkittynyt taloudellinen epävarmuus kuluttaa terveyttä, eikä vetäytyminen aina ole kapinaa. Se voi olla viimeinen keino suojella itseään.
On myös väärin ajatella, että terveyspalvelut pitäisi ansaita työnteolla. Hoito ei ole palkinto tuottavuudesta vaan perusoikeus. Ihmisen arvo ja oikeus hoitoon eivät voi riippua asemasta työmarkkinoilla. Jokaisella on oikeus terveydenhuoltoon, vaikka elämä olisi vienyt poluille, jotka eivät tuota rahaa järjestelmälle.
Samaan aikaan politiikassa on nähty tapauksia, joissa vallan väärinkäytökset ja rikokset ovat horjuttaneet luottamusta. Suomessa on hallituksessa miehiä, joiden tekoja voidaan pitää vakavina ja moraalisesti tuomittavina. Tällaiset tapahtumat nakertavat uskoa siihen, että järjestelmä toimii oikeudenmukaisesti ja suojelee heikompia.
Monet tekevät tietoisia valintoja vetäytyä kulutuskeskeisestä elämäntavasta tai kieltäytyä lisääntymästä. Ne valinnat eivät synny tyhjästä. Ne ovat selviytymiskeinoja ja tapa suojella hermostoa, mieltä ja omia arvoja. Me emme ole pyytäneet syntyä tähän järjestelmään, ja siksi on kohtuullista kysyä, millä ehdoilla siihen osallistumme.
Ihmisen arvo ei ole sama kuin hänen taloudellinen tuottavuutensa. Todellinen mittari yhteiskunnalle ei ole se, kuinka nopeasti se palauttaa uupuneen takaisin töihin, vaan se, kykeneekö se muuttumaan niin, ettei ihmisen tarvitse rikkoutua pysyäkseen mukana.
Matilda Melvala
Oulu