Miten voisimme pysäyttää nykyisen militarismin, asevarustelun ja konfliktien kierteen, joka on viemässä ihmiskunnalta mahdollisuudet toimiin ekologisen kriisin, luontokadon ja ilmastokriisin ratkaisemiseksi?
Ilmastokriisin suhteen aika on käymässä vähiin; 1,5 asteen lämpötilan nousu on jo todellisuutta. Onko ihmiskunnalla varaa ekojärjestelmien takaisinkytkentäjärjestelmien yllätyksiin? Tilanteeseen, jossa käynnistyy itseään vahvistavat prosessit, jonka seurauksena koko ekojärjestelmä muuttuu äkillisesti.
Se ainakin on varmaa, että asevarustelu, kiihtyvä militarismi ja konfliktien eskaloituminen tekevät ilmastokriisin ratkaisun mahdottomaksi.
Olof Palme perusti vuonna 1982 riippumattoman aseistariisunta- ja turvallisuuskysymyksiä käsittelevän komission. Palmen komissio määritteli useita periaatteita – muun muassa sen, että kaikilla kansakunnilla on oikeus turvallisuuteen, että sotilaallinen voima ei ole oikeutettu keino ratkaista kansojen välisiä kiistoja ja että asevarustelun vähentäminen ja rajoittaminen on välttämätöntä yhteisen turvallisuuden kannalta.
Avainasemaan nostaisin yhteisen turvallisuuden käsitteen. Ihmiskunnan eloonjäämisen ehto on kyky saavuttaa globaali yhteisymmärrys siitä, että kansakunnat ja väestöt voivat tuntea olonsa turvalliseksi vain, jos niiden vastapuolet tuntevat olonsa turvalliseksi.
Tällä hetkellä konfliktien rauhanomaisen ratkaisun puolesta puhuminen on Suomessakin leimattu naiiviudeksi, jopa maanpetolliseksi puheeksi. Mihin on unohtunut Martti Ahtisaaren lausunnot; ”Sodat ja kriisit eivät ole väistämättömiä. Ne ovat seurausta ihmisten toimista. Uskon edelleen, että kaikki konfliktit ovat ratkaistavissa. Jos vain on poliittista tahtoa.”
Luottamus vuoropuheluun ja kompromisseihin sekä sotilaallisten yhteenottojen ja viholliskuvien purkamiseen on vaihtunut asevaraisen turvallisuuden korostamiseen, kiihtyvään militarismiin,ja jännityksen kiristämiseen. Asevaraisen “turvallisuuspuheen” tilalle tarvitsemme järjen ääntä.
1990-luvun alussa, kylmän sodan loputtua, ihmiskunnalla oli mahdollisuus alkaa rakentaa yhteisen turvallisuuden konseptia, vastavuoroisuuteen perustuvaa turvallisuusarkkitehtuuria. On traagista, että mahdollisuus hukattiin. Aseteollisuuden suostuttelu, tappokoneiston raha pyörsi Yhdysvaltain päätöksentekijöiden päät Naton laajentumisen kannalle.
George Kennan väitti New York Timesissa 5.2.1997 Naton itälaajentumisen olevan Yhdysvaltain kylmän sodan jälkeisen ajan kohtalokkain virhe, joka ruokkii Venäjällä lännenvastaista, nationalistista ja militaristista politiikkaa, kääntää Venäjää pois demokratian tieltä ja ajaa maailman uuteen kylmään sotaan.
On hämmästyttävää, kuinka tarkkanäköisesti tämä Yhdysvaltain kylmän sodan keskeinen vaikuttaja 28 vuotta sitten ennakoi tulevaa kehitystä.
Vielä ei ole liian myöhäistä. Globaalille järjelle, vastuullisuudelle rakentuva “yhteisen turvallisuuden” konsepti on käyttökelpoinen, jopa välttämätön lähtökohta yritettäessä ratkoa rakentavalla tavalla mitä tahansa tämän hetken konfliktia.
Salomo Juupaluoma
historian ja yhteiskuntaopin lehtori, Rovaniemi