Sekä Venäjän että Ukrainan on tehtävä kompromisseja, jotta yli neljä vuotta jatkunut sota saadaan loppumaan, sanoi Yhdysvaltain erityislähettiläs Steve Witkoff sunnuntaina Kiovassa.
Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin kanssa neuvotellut Witkoff sanoi, että rauhan saaminen olisi hyvin vaikeaa. Hän kuitenkin sanoi neuvottelijoiden olevan sitoutuneita asiaan.
Witkoff ja Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin vävy Jared Kushner saapuivat Kiovaan aiemmin sunnuntaina.
Zelenskyi puolestaan sanoi, että kiistakapulaksi nousseet aluekysymykset voidaan ratkaista vain Venäjän ja Ukrainan johtajien tasolla. Zelenskyi on aiemmin vaatinut tapaamista Venäjän presidentin Vladimir Putinin kanssa.
– Haluan pitää kiinni näkemyksestäni, että näin monimutkaiset asiat voidaan ratkaista vain johtajien tasolla, Zelenskyi sanoi.
Zelenskyin mukaan näyttää siltä, että sota jatkuu talvellakin.
– Mutta silti tiimeillämme on tänään myönteinen arvio tulevaisuudennäkymistämme, Zelenskyi jatkoi.
Neuvotteluja käytiin Kiovassa kahdessa erillisessä istunnossa. Ensimmäisessä olivat mukana ukrainalaiset ja yhdysvaltalaiset, ja toisessa istunnossa keskusteluun liittyi eurooppalaisia turvallisuusneuvonantajia.
Kyiv Independent kertoi aiemmin, että neuvotteluissa oli paikalla myös turvallisuusasiantuntijoita Saksasta, Ranskasta ja Britanniasta.
Monesti Moskovassa rauhantunnustelujen merkeissä vieraillut lähettiläskaksikko matkusti Kiovaan nyt ensimmäistä kertaa.
Kreml: "Keskustelu oli rakentava"
Lähettiläät vierailivat lauantaina Moskovassa ja keskustelivat Venäjän presidentin Vladimir Putinin kanssa suunnitelmista sodan lopettamiseksi Ukrainassa.
Kremlin edustaja Juri Ushakov sanoi Putinin tapaamisen jälkeen, että Kushner ja Witkoff tarjosivat useita ehdotuksia Ukrainan sodan päättämiseksi. Lisäksi he vaativat väkivaltaisuuksien pikaista lopettamista.
– Yhdysvaltain edustajat olivat hyvin valmistautuneita tähän vierailuun, hän sanoi.
– Keskustelu oli rakentava, ehdottoman rehellinen ja luottavainen.
Myös Witkoff oli tyytyväinen. Neuvottelujen alussa kuvatussa videossa hän suitsutti isäntäänsä vuolaasti.
– Kun jäämme eläkkeelle, meille jää uskomattomia kokemuksia ja muistoja. Tapaamiset teidän kanssanne tulevat olemaan aivan kärjessä, hän kehui.
Putin oli Venäjän valtiollisen uutistoimisto Tassin mukaan toistanut perinteisiä venäläisiä näkökulmia ja korostanut tarvetta puuttua Ukrainan sodan juurisyihin. Hän vakuutti olevansa sitoutunut tekemään yhteistyötä Yhdysvaltojen kanssa poliittisen ja diplomaattisen ratkaisun löytämiseksi Ukrainan sotaan.
Tassin mukaan Witkoff ja Kushner lupasivat käyttää Putinin arvioita perustana keskusteluissaan Ukrainan kanssa.
Valkoisen talon lausunnon mukaan Kushner ja Witkoff odottivat neuvotteluista Ukrainassa yhtä tuottavia kuin Venäjällä lauantaina käydyt keskustelut olivat.
Ilmaiskuihin luvattiin taukoa
Zelenskyi ehdotti perjantaina taukoa ilmaiskuista vierailun ajaksi ja tarkensi lauantaina tauon koskevan niitä kaupunkeja, jotka ovat mukana neuvotteluissa. Käytännössä se tarkoitti Moskovaa ja Kiovaa.
Lauantaina Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov sanoi Tassille, että Putin oli määrännyt Venäjän iskut Kiovaan keskeytettäviksi kolmen päivän ajaksi. Ukrainalaismedian mukaan Venäjän iskuissa on kuollut ainakin yhdeksän ihmistä muualla maassa.