Pohjois-Suomen hyvinvointialueet kipuilevat historiallisen hoitajapulan ja budjettialijäämien kanssa.
Vanhusten hoitopaikoista tingitään, kotihoito on ylityöllistettyjä ja palveluita karsitaan kyliltä.
Samaan aikaan valtio syytää vuodesta toiseen kymmeniä miljoonia euroja porotalouden juokseviin kuluihin. Pelkästään petojen tappamien porojen korvauksiin, valtion poroaitoihin ja liikenneturvallisuusinvestointeihin menee vuosittain toista kymmentä miljoonaa euroa julkista rahaa.
Päälle tulevat vielä tuhannet porokolarit, joiden laskun maksavat autoilijat vakuutusmaksuissaan.
Tämä herättää vakavan kysymyksen arvovalinnoista: yhdellä petokorvausmiljoonalla palkattaisiin Pohjois-Suomeen noin 20 lähihoitajaa. Koko potilla heitä saataisiin arkeen pari sataa.
Nykyjärjestelmässä jopa pihanomistaja joutuu itse maksamaan aitaamisensa, kun taas poronhoidon yrittäjäriski on siirretty lähes kokonaan veronmaksajien ja valtiorahastojen kannettavaksi.
Kun menet tulevaisuudessa terveyskeskukseen tai tarvitset apua kotona, kumman haluat ottavan sinut vastaan: poron vai lähihoitajan?
Lainsäädäntöä ja poronhoitolakia on aika uudistaa vastaamaan nykypäivän tarpeita. Julkiset rahat kuuluvat ihmisten peruspalveluihin.
Matti Leino
Oulu