-

Sin­nik­kääs­ti pai­koil­laan

Toppeliuksen talo Oulun ydinkeskustassa täyttää ensi vuonna 200 vuotta. Lokakuussa talosta tehtiin kaupat. Kahdeksannet omistajat odottavat kaupungilta lupaa päästä remontoimaan talo asunnoiksi. Seuraamme talon remonttia nykytilasta valmistumiseen saakka.

Muut talot ympärillä ovat ajat sitten asettautuneet säntilliseen riviin.

Toppeliuksen talon kivijalka törröttää omavaltaisesti keskellä kävelytietä Oulun ydinkeskustan vilinässä. Se seisoo paikallaan vanhan katulinjan mukaisesti kuusi metriä muita sisempänä.

Ympärillä on 199 vuoden aikana myllännyt monenlaisia muutoksia, mutta Toppeliuksen talo on pysynyt paikoillaan.

Lokakuussa 2024 lukkoon lyödyt kaupat varmistavat, että talon tarina jatkuu. Viimeiset 26 vuotta julkisena tilana toiminut rakennus palaa taas yksityiskäyttöön asuinrakennukseksi.

Tiivistelmä

Toppeliuksen talon uudet omistajat, Paakin veljekset valmistautuvat vuoden kestävään remonttiin.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Ilmoita asiavirheestä