Kansanedustajien suora osallistuminen kunta- ja aluepolitiikkaan on puheenaihe, joka nousee esille aina ennen alue- ja kuntavaaleja, kuten keväisin ja syksyisin keskustelu kesäajasta. Eduskunnassa on näkynyt selkeitä linjauksia. Muun muassa Vasemmistoliitto on ohjeistanut, mutta ei määrännyt, kansanedustajiaan pidättäytymästä alue- ja kuntavaaliehdokkuudesta.
Vielä keväällä moni muukin puolue toivoi, että ns. triplapäättäjistä luovuttaisiin ja hallitus asetti selvitystyöryhmän tutkimaan ongelmia ja mahdollisia lakimuutoksia. Selvitys valmistunee syksyllä 2025.
Senaattoreillamme ei syytä huoleen. Kevään kuntavaalit käydään vielä nykyisen maan tavan mukaan, ja triplamandaattinne voidaan vahvistaa lain puitteissa tuleviksi vuosiksi.
Olen huolestunut lainsäätäjien jaksamisesta. Lainsäädännön luulisi olevan vaativaa ja aikaa vievää työtä. Parlamentaarikoilla on lisäksi eduskunnan valiokuntien ja valmistelevien toimielinten maratonistuntoja, eduskuntaryhmän ja eritasoisten puolue-elinten kokouksia. Kansanedustajat istuvat muillakin julkishallinnon vakansseilla.
Moni kansanedustaja on jo luopunut kunta- ja maakuntatason poliittisista tehtävistään. Kansanedustajien työuupumus ja siihen läheisesti liittyvä keskinäinen koulukiusaaminen täysistuinnoissa, ja etenkin niiden ulkopuolella, on tämän syksyn uutisaiheita. Senaattorimme eivät saa kalentereitaan kuntoon! Ajankäytön hallinta on osalle kansanedustajista tuntematon käsite.
Ulkoministeri Elina Valtonen ilmoitti 18.10., ettei hän asetu ehdolle kevään kuntavaaleissa. ”Se on kuitenkin tietty määrä, mitä yksi ihminen voi tehdä”. Oikein!
Julkisrahoitteinen mediayhtiö teki oman tutkimuksen senaattorien jaksamisesta 23.10. Viesti on selvä: kolmasosa kansanedustajista kokee väsymystä. Työ on henkisesti kuormittavaa ja kalenteri täynnä. Nelipäiväinen eduskunnan työviikko täydentyy maanantaisin alue- ja kunnallispolitiikan kokouksilla. Viikonloppuisin täytyy myös olla esillä ja äänestäjäkunnan tavoitettavissa. Eiväthän sillat ja urheiluhallit muuten tule vihityksi asian vaatimalla arvokkuudella.
Paljon olisi karsittavaa "yliedustuksellisen demokratian" eri sektoreilla. Tähän kiinnitti huomiota niinkin yllättävä taho kuin kokoomuksen kansanedustajat Pauli Aalto-Setälä ja Susanne Päivärinta. Kaksikko vaati tiedotteessaan 16.10. (ei eduskunta-aloitteessa), että valtionyhtiöiden hallintoneuvostot on lakkautettava tarpeettomina, poliittisina hillotolppina eli palkintovirkoina.
Oman puolueen kollega, Sinuhe Wallinheimo, torppasi ehdotuksen setämäisen alentuvasti: "Kyllä maailmaan puhetta mahtuu". Yritä siinä sitten jaksaa tehdä eduskuntatyötä!
Kansanedustajien ”edunvalvontaa” olisi syytä muutenkin siivota. Osuustoiminnallisten kauppojen, pankkien ja muiden maakuntatason yritysten hallintoneuvostot, isännistöt ynnä muut sellaiset tuskin saavat lisäarvoa siitä, että valtakunnantason poliitikko piipahtaa kokouksissa, jos kiireiltään ehtii.
Reilujen kokouspalkkioiden kerrotaan houkuttelevan korkean tason teknis-taloudellisia ammattilaisia. Onkohan näin? Hallintoneuvostoihin valittujen ammattina usein on poliitikko.
Työmies on palkkansa ansainnut, mutta urakkapalkkaus ei kuulu demokratiaan.
Jouko Häyrynen
Ii
Tämän tekstin kirjoittamiseen ei ole käytetty keinoälyn tarjoamia työkaluja. Ajatus- ja kirjoitusvirheet ovat kirjoittajan omia.