Kesä on ihmisen parasta aikaa. Pimeä ja harmaa on korvautunut ympärivuorokautisella valolla, linnut opettavat poikasiaan lentämään, eläimet kasvattavat jälkeläisiään, kaikkialla kukkii ja hehkuu. Uuden elämän, kasvun ja jatkuvuuden ihmeet ympäröivät olemassaoloa. Pohjoisen kylmässä karaistut saavat myös nauttia vähintään jonkinlaisesta lämmöstä, vaikka helteet antaisivatkin odotuttaa itseään.
Monien mielissä viriää matka- ja retkisuunnitelmia, tiedossa on sukujuhlia ja tapaamisia ystävien kanssa. Missä tahansa kaksi ihmistä kohtaa, puheeksi nousevat kesäaikeet. Entä jos sellaisia ei olekaan? Mitä jos kalenteri tai lompakko ammottavat tyhjyyttään? Kesätekemisiä saattavat hidastaa esimerkiksi työttömyys, sairaus tai korkea ikä. Nämä voivat aiheuttaa syvää osattomuuden ja ulkopuolisuuden tunnetta.
Kotona yksin asuvat ikäihmiset tai hoivakodeissa ja sairaaloissa elävät kaipaavat ehkä kipeämmin kuin koskaan seuraa tai tilaisuutta päästä ulkoilmaan, aistimaan kesän tuoksuja ja ääniä, kokemaan luonnon ihmeitä, yhteyttä lajitovereihin ja ympäristöön.
Tieteellisten tutkimusten mukaan mikään ei tee ihmistä onnellisemmaksi kuin se, että hän voi olla avuksi tai hyödyksi toiselle. Kesähaasteemme, hyvä lukija, onkin, että pyrit lisäämään omaa onnellisuuttasi ottamalla yhteyttä tuttuun tai tuntemattomaan, tarjoamaan omaa seuraasi yksinäisyyttä potevalle tai lähtemään ulkoilmaa kaipaavan lähimmäisen kanssa puistoon tai pihatielle. Kokemus on varmasti elähdyttävä molemmille osapuolille.
Kaiken kukkuraksi sosiaalinen kanssakäyminen edistää avioterveyttä. Viime kesänä julkaistun tutkimuksen mukaan sosiaalinen eristäytyneisyys on 65 vuotta täyttäneille pahin muistisairauksien riskitekijä. Lähtemällä ennakkoluulottomasti toisten seuraan ja tarjoamalla aikaasi kanssaihmisille, hoidat samalla myös omaa aivoterveyttäsi.
Meidän ei auta jäädä voivottelemaan ikäihmisten yksinäisyyttä, hoivapaikkojen, vanhusten ulkoilumahdollisuuksien ja virikkeiden puutetta sen enempää kuin hyvinvointivaltion alasajoa, sosiaaliturvan leikkauksia tai muistisairauksien lisääntymistäkään.
Yhteiskunta olemme me. Meiltä odotetaan tekoja. Sen lisäksi, että pyrimme aktiivisesti vaikuttamaan paremman huomiseen rakentamiseen hyväksymättä kaikkia ratkaisuja annettuina, voimme omalta osaltamme pienillä eleillä tehdä maailmaa hetki ja ihminen kerrallaan paremmaksi.
Eino Leino runoili aikoinaan: ”Kell´onni on, se onnen kätkeköön.” Neuvo on omituinen ylipäätään, mutta kaikkein vähiten on syytä kätkeä onnea, jota toisen rinnalle asettuminen synnyttää. Sitä kannattaa levittää ja luoda ilmapiiriä, jossa itse kukin pysähdymme miettimään omaa rooliamme kansalaisyhteiskunnan jäsenenä. Pohtimaan, mitä voisimme tehdä toisten hyväksi.
Yksi muistiyhdistyksen takavuosina toteutetun mielenosoituksen iskulauseista oli: ”Tänään minä, huomenna sinä, muistisairaus ei valikoi.” Tämän päivän auttaja voi olla huomisen avuntarvitsija. Se kannattaa muistaa.
Nautitaan kesästä!
Satu Vaskuri
puheenjohtaja, Pohjois-Pohjanmaan muistiaktiivit
Paula Ylikulju
toiminnanjohtaja, Oulun Seudun Muistiyhdistys