Oulun Nallikarissa rantavedessä kulkeneet ihmiset aiheuttivat sivullisen huolen puoli kahden aikaan sunnuntaiaamuna.
Päivystävä palomestari Antti-Juhani Ervasti kertoo, että pelastuslaitos kävi paikalla vesipelastushälytyksen vuoksi, mutta ketään ei ollut avuntarpeessa. Kävi ilmi, että käynnissä oli jonkinlainen aarteenetsintä.
– Kaksi ihmistä käveli rantavedessä metallinpaljastimien kanssa.
Mikäli herää epäilys avun tarpeesta, ilmoittajan olisi hyvä pyrkiä selvittämään tarkempaa kuvaa tilanteesta, mikäli se on mahdollista.
– Olisi hyvä itse saada henkilöihin kontaktia ja käydä kysymässä, Ervasti sanoo.