Yliopistolehtori Jenni Ylä-Mella kertoo monien vapaa-ajan kalastajien kyselleen kalastusvälineiden kierrätysmahdollisuuksista.
Kuva: Jukka-Pekka Moilanen
Mihin voi laittaa vanhan kalaverkon? No kierrätykseen tietysti. Mutta ei mihin tahansa kierrätykseen, vaan kalastusvälineiden erilliskeräykseen.
Sellainen alkoi Suomessa viime vuonna, ja Oulun yliopiston vetämässä CIRCNETS-hankkeessa on kansainvälisten partnereiden kanssa tuettu keräysjärjestelmän käyttöönottoa.
Projektipäällikkö Niko Hänninen, tutkimusavustaja Taru Lappalainen ja yliopistolehtori Jenni Ylä-Mella yliopiston vesi-, energia- ja ympäristötekniikan tutkimusyksiköstä tietävät, että tällaiselle keräykselle on ollut tarve.