
Kajaanin kupeessa sijaitsevassa Paltaniemen kylässä järjestetään ensi kesänä kolme viikon pituista kansainvälistä valokuvauksen työpajaleiriä.
Hankkeen puuhamiehinä ovat olleet kuvaaja-tuottaja Kimmo Koskela ja amerikansuomalainen valokuvauksen professori Arno Rafael Minkkinen.
Työpajojen taiteellisena johtajana toimii Minkkinen, jolla on pitkä kokemus valokuvauksen työpajojen vetämisestä eri puolilla maailmaa.
Opettajiksi kutsutaan kansainvälistä tunnustusta ja mainetta saaneita valokuvataiteilijoita, mukana on muun muassa hollantilainen lehtikuvaaja ja dokumentaristi Pieter Ten Hoopen.
Työpajojen keskus on Puistola-talo, joka on toiminut edesmenneen taiteilija, professori Matti Koskelan kesäateljeena.