Vähäinen liikunnan määrä ennakoi ongelmia varusmiespalveluksessa, kertoo tuore tutkimus.
Oulun yliopisto tutki Oulun kaupungin kutsuntatilaisuuksiin vuosina 2012 ja 2013 osallistuneita miehiä, joille määrättiin kutsunnoissa palvelukelpoisuusluokka.
Kutsunnoissa miehet vastasivat kattavaan terveys- ja elintapakyselyyn, kävivät lääkärintarkastuksessa sekä kuntotestissä. Lisäksi yli puolet heistä vastasi vapaa-ajan fyysistä aktiivisuutta kartoittavaan kyselyyn.
Tutkimuksen tulokset kertovat, että vapaa-ajalla liikuntaa harrastavat määrättiin todennäköisemmin palvelukelpoisuusluokkaan A. Tutkimuksessa havaittiin myös korkean painoindeksin ja keskeyttämisen yhteys.
Vähäinen fyysinen aktiivisuus ennakoi merkittävimmin varusmiespalveluksen siirtämistä, palveluksesta vapautusta ja palveluksen keskeyttämistä.
Tutkijoiden mukaan lihavuus ja liikunnan puute olisi tärkeää tunnistaa kutsuntojen yhteydessä ja kohdentaa riskihenkilöille fyysistä aktiivisuutta edistäviä interventioita. Lisäksi tarvitaan lisää tietoa siitä, mikä nuoria miehiä aktivoi liikkumaan.
Tutkimus julkaistiin Liikunta & Tiede -lehdessä.