Sipilä puolustaa aiettaan antaa Kempeleen-kotinsa tur­va­pai­kan­ha­ki­ja­per­heen käyttöön – "Heidän henkensä oli joka päivä uhattuna"

Pääministeri Juha Sipilä puolustaa syksyllä 2015 ilmoitustaan antaa talonsa turvapaikanhakijoiden asuinpaikaksi. KUVA: Jarmo Kontiainen
Eduskuntavaalit 2019 2.2.2019 10:35
Heikki Uusitalo

Keskustan puheenjohtaja, pääministeri Juha Sipilä puolustaa syksyn 2015 ilmoitustaan antaa talonsa turvapaikanhakijoiden asuinpaikaksi.

Keskustan vaalistartissa puhunut Sipilä on saanut tästä aikeesta runsaasti kritiikkiä.

– Se oli kuulemma kutsu kaikkien tulla tänne, pääministeri sanoi.

Sipilän mukaan kritiikki on ollut hänelle henkilökohtaista. Hänen mukaansa turvapaikkaa hakeva lapsiperhe oli tulossa asumaan Kempeleessä sijaitsevaan taloon, koska se oli joutuneet vainon kohteeksi, koska perheenjäsenet olivat kristittyjä muslimimaassa, ja he olivat auttaneet länsimaisia kehitysaputyöntekijöitä.

– Heidän henkensä oli lopulta joka päivä uhattuna, myös niiden pienten.

Sipilän mukaan ilmapiiri Suomessa muuttui niin rajuksi, että perheen henki olisi ollut uhattuna Sipilän Kempeleen-kodissa. Näin talon antaminen turvapaikanhakijoiden asumukseksi jäi aikeeksi.

– Perhe on nyt turvassa, ja se on pääasia.

Pääministeri otti puheessaan kantaa Oulussa ilmenneisiin seksuaalirikoksiin, joiden takana on ulkomaalaistaustaisia henkilöitä. Hänen mukaansa turvapaikkajärjestelmän väärinkäyttäjiä ei Suomeen kaivata – ei myöskään rikollisia.

– Tuomitaan ja sen jälkeen täältä pihalle.

Sipilä myönsi, että vuonna 2015 maahanmuutto ei ollut kenenkään hallinnassa sen paremmin Suomessa kuin muuallakaan Euroopassa. Sipilä kuitenkin totesi, että tämän jälkeen on tehty toimenpiteitä, jotka ovat auttaneet.

– Suomeen tulee turvapaikanhakijoita saman verran kuin tuli noin kymmenen vuotta sitten, noin 3000-4000 vuodessa.

Lue myös: Pääministeri Sipilä vaatii tuottajahintojen nousua

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentointi on lukittu.

Näytä kaikki kommentit (32)

Kyllä tässä asiassa puolustan ja kunnioitan Juha Sipilää ja puolisoaan. Kyllä he olivat lehtitietojen mukaan vilpittömästi antamassa turvapaikkaa omasta kodistaan, samaa pyydettiin muiltakin suomalaisilta jotka tuohon kykenivät.
Jos haluamme muistaa, maahanmuuttokeskustelu muuttui kaoottiseksi tämän v2015 muuttovyöryn jälkeen. Eikä kaoottista ollut pelkkä keskustelu, polttopullot ja muut vihan välineet lensivät ympäri Suomea. Joillekin tämä viha on jäänyt päälle vaikka viha ei vie koskaan mitään asiaa eteenpäin. Yritetääpä olla rehellisiä tässäkin asiassa. Taas se mitä Sipilän hallitus on saanut aikaan, siitä ei tule kehuja mutta se onkin eri asia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Koska Suomi ei ole turvallinen turvapaikanhakijoille niin eikö heidät pidä viedä turvalliseen maahan?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sipilän käytös tuolloin oli poikkeuksellisen typerää ja varmasti johti tuhansien ihmisten tuloon tarvitsivat he turvapaikkaa tai eivät. Meillä on Suomessa virallinen maahanmuutosta vastaava organisaatio. Ei kukaan, edes pääministeri, voi lähestyä maahanmuuttokysymystä Sipilän tapaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jos Sipilällä oli tarkoitus antaa osa talosta käyttöön tietylle perheelle, niin miksi hän asiasta rummutti julkisuudessa niin paljon? Turha on nyt kritiikistä harmistua kun ei mies antanutkaan taloa kenenkään käyttöön. Olisi ehkä kannattanut auttaa ilman omien henkselien paukuttelua. Sipilä sai toiminnallaan aikaan myös runsaasti vahinkoa. Olen itse mukana turvapaikkatoiminnassa ja olen kuullut useamman tulijan suusta, kuinka kotimaassa on näytetty Juhan naamaa ja kerrottu että on olemassa maa nimeltä Finland, jossa pääministerikin on valmis antamaan talonsa käyttöön sinne muuttaville. Ei ole ihme jos tulijoitakin on odottanut pienoinen pettymys.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miten silloin aikanaan puhui 20 pakolaisesta, ei perheestä. Useita tulijoita, ei perhettä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Arvelinkin jo silloin 2015 että kyse oli kristityistä jotka ovat olleet vainon kohteina, ja ymmärrän oikein hyvin senkin miksei Sipilän talo olisi ollut heille läheskään turvallisin paikka seuraavina vuosina, käytännössä he olisivat olleet vainoajiensa maalitauluina asiaan saaman julkisuuden vuoksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Silloin aikoinaan sipilä olisi voinut sanoa, että asuntotarjous koskee tiettyä perhettä. Mediasta luettuna saattoi helposti päätellä, että asumaan saattaa päästä kuka tahansa, joten mielenkiintoa oli varmasti.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ihan höpöjuttuja. Vaalipuhetta vaan. Leikkaa vaan lisää suomen lapsilta, ooiskelijoilta, vanhuksilta, vammaisilta yms. Kyllä ei oo unohtunu leikkaamiset

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sipilälle on oman maan kansalaisten turvallisuus toisarvoista. Näkyi lausunnoista raiskaustapauksissakin. Tärkeää oli huolehtia, ettei rikollisia vaan kohdella kaltoin. Raiskausten uhreja ei muistanut sanallakaan esim. uudenvuodenpuheessaan. Saa siinä selitellä, kun vaalitappio häämöttää. Joutuu samlla selittelemään rikastumiscaseaan...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Karmeaa jälkeä tulee, kun uskontoa sotketaan tuolla tasolla ja intensiteetillä kokonaisen valtion ja kansalaisten elämään ja unohdetaan rationaalinen ajattelu. Voi vain kuvitella miltä tuntuu niistä, jotka ovat menettäneet läheisensä tai tulleet raiskatuksi jonkun pumpulisen unelman vuoksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kuinka on meno ollut rajua Kempeleessä jos ei turvapaikanhakijoita uskalla Sipilän kotiin sijoittaa. Nyt tulee paksua tekstiä Sipilältä. Pyydän sisämisnisteriä välittömästi järjestämään poliisin ja armeijanlisäjoukkoja Kempeleeseen turvaamaan kansalaisten jokapäiväiset toiminnot, emmehän halua että uhkaileva ilmapiiri säilyy.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oletetaan, että Sipilä puhuu totta ja kyse oli yhdestä ja tietystä perheestä, niin herää kolme kysymystä:
1. Mikäli kyseinen perhe olisi majoittunut Sipilöiden kotiin, mistä tuon perheen vainoajat olisivat tienneet, että juuri tuo perhe on Sipilöiden kodissa?
2. Mistä vainoajat tietäisivät missä Sipilän talo sijaitsee? (Itsekkään en tiedä vaikka olen asunut lähistöllä.)
3. Miksi Sipilöiden kotiin ei otettu kaikessa hiljaisuudessa joitain muita turvapaikkaa tarvitsevia?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kun jääkiekko joukkeella alkaa menemään aivan plörinäksi niin silloin vaihdetaan koutsia , tuo sama sääntö pätee myös politiikkaan . Keskustan kannattaisi alkaa vaihtamaan omaa koutsiaan Sipilää varsin pikaisesti , eli ensin sairaus lomalle ja sen jälkeen vaihtoon sillä näinhän tuo kuvio näytetään tätä nykyä toteutettavan hieno varaisesti .

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Katsokaapa Kummelin Pääministeri sketsejä YouTubesta, kuka tulee mieleen... Soon vaalit tulossa, arvelisin, kun nuo jutut alkaa poukkoilemaan. Enpä kyllä luota tämän rehellisen miljonäärin juttuihin sitten sentn vertaa...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Maahantulleet ovat ihan itse sanoneet että pääministerin avosyli uutisoitiin laajasti lähi-idässä ja koettiin kutsuna saapua hänen vieraakseen

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jäi hieman epäselväksi mitkä ovat nämä Sipilän mainitsematta toimenpiteet joilla asia on viranomaisten hallinnassa

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tulipa tuokin tarina vuosia myöhässä, olisi ollut aikaa vuosia kertoa, mutta miten vasta juuri ennen vaaleja?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eikö tämä sama juttu ollut jo jokin aika sitten julkisuudessa? Muuten, pääministeri ja kuka tahansa omaisuutensa oikeasti omistava saa tehdä sille mitä haluaa, vaikka lahjoittaa ilmaiseksi. Ei kai kukaan kuvittele pakolaisia niin tyhmiksi, että kymmenet tuhannet lähtevät samaan taloon asumaan. Toivotaan, ettei kukaan joudu enää sodan vuoksi pakenemaan, kuten meillekin on käynyt. Tosin meillä oli mahdollisuus palata tuhottuihin koteihimme.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (32)

Uutisvirta

12:03
Kärpät jatkaa tyylilleen uskollisena, ketjut täysin uuteen kuosiin kolmanteen liigafinaaliin – Manner: ” Haemme muutoksilla kollektiivista draivia” Tilaajille
11:51
VR voitti Tampereen ratikkakilpailun – liikenne alkaa vuonna 2021
11:17
Ruotsalaispoliitikon asumisesta taas kohu – oli kirjoilla äitinsä luona ja nosti korvauksia perheensä asunnosta
11:14
Kauppuri 5 lopettaa Tampereen ravintolan: "Kiitokset kaikille, oli kivvaa" – ravintola ehti olla auki vuoden päivät
10:58
Kainuun soten alueelta löydetty tavallista laajemmin VRE-bakteeria – seulonnoissa 25 löydöstä
10:51
Pesäpallo tuli Nivalan ykköspaikalle, kaupungissa viritellään uuden kentän myötä pesisbuumia – Kempeleen Kiri polkaisee kauden käyntiin Nivalassa Sotkamon Jymyä vastaan
10:33
Neuvottelut: Venäjän Putin ja Pohjois-Korean Kim yrittävät vakauttaa tilannetta Korean niemimaalla
38
Kiinnostus aurinkoenergiaan kasvaa, mutta kunnianhimoisten tavoitteiden toteutuminen epäilyttää – "Ilmastoteko se varmaan meille on"
37
Oikeusministeriön vaalijohtaja ei muista Oulun ennakkoäänestyspaikalla sattunutta vastaavaa virhettä – Seurauksena ainakin lain tulkinnan tähdentäminen vaalivirkailijoille
22
Harkimo: "Harkitsemme Liike Nytin rekisteröimistä puolueeksi" – Yhden edustajan puolue saisi valtiolta tukea 148 175 euroa vuodessa
21
Oulun rakennusvalvonta lisää vuorovaikutusta arkkitehtuurimatkoilla ja aamukahveilla – katso esittelyvideo oululaisesta kulttuuriympäristöstä
14
Jo lähes miljoona suomalaista täydensi viime vuonna veroilmoitustaan verkossa – Nämä asiat pitää ilmoittaa itse
13
Kauppuri 5 lopettaa Tampereen ravintolan: "Kiitokset kaikille, oli kivvaa" – ravintola ehti olla auki vuoden päivät
10
Osa europarlamenttiin pyrkivistä kansanedustajista on vain keräämässä ääniä puolueelle – Asiantuntijan mielestä se on epärehellistä, mutta samaa tapahtuu ympäri Eurooppaa

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Kommunismi on luonnollinen tapa toimia

230 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Miksi eläkekatto on Suomessa tientynlainen tabu?

Siten, että pienituloisen työuransa aikana kartuttama euromääräinen eläkekassa ei riitä kustantamaan hänen tulevia eläke... Lue lisää...
stranger

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

25.4.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image